Carpark North: Phoenix

Tanskalaistrio pysyy luomallaan tiellä

Vaikka tämä levy on julkaistu jo reilu vuosi sitten, Carpark North on juuri nyt ajankohtainen. Nimittäin heidän Euroopan kiertueensa yltää jälleen suomeen saakka. Marraskuun toinen päivä heillä on keikka Tampereella ja 3.11 Helsingissä.

Meikäläisellä kävi muutamia vuosia sitten harmillinen takaisku, kun pojat olivat keikalla Tampereella naapurissa Yo-talolla, mutta itse olin tuolloin työasioissa Helsingissä. Tällä kertaa aion ottaa varman päälle, ja lippu on jo hommattu.

Tanskalaisbändi on ollut kasassa reilut viisitoista vuotta ja Phoenix on kundien viides albumi. Electrorock ei ole helppo laji, mutta onneksi tällaiselle musiikille löytyy omat faninsa. Itse löysin yhtyeen jo vuosi kausia sitten, samaan aikoihin kun aloin kuuntelemaan Muse ja Mew -bändejä.

Pidän siitä, että Carpark North ei tällä viimeiselläkään levyllä ole oikeastaan muuttanut tyyliänsä yhtään. Edelleen rokki raikaa ja Commodore 64 -tyyliset elektroefektit tuovat biiseihin oman kiksinsä. Laulaja Lau Højenin ääni ei ole persoonallinen, eikä myöskään kovin vahva. Mutta persoonallisuutta ja vahvuutta löytyy nimenomaan musiikista. Ja miksi muuttaa hyvää kaavaa. Ehkä levy kuulostaa hieman jykevämmin ja täydellisemmin tuotetulta aikaisempiin verrattuna.

Hieman menin hämilleni levyä kuunnellessani ja siitä tietoa kaivellessani. Nythän siis on niin, että levystä on tehty kaksi eri versiota. Alkuperäinen ja ”international version”. Ja levyiltä löytyy eri biisiä ja jopa eri fiittaajia. Yllättävintä on, että jälkimmäiseltä levyltä ei edes löydy ensimmäistä Army of Open Arms -sinkkulohkaisua. Ja heti kakkossinkulla on myös eroavaisuutta. Alkuperäisellä levyllä mukana laulelee Tanskalainen Alphabeat-pop-bändin laulaja Stine Bramsen, mutta kansainvälisessä versiossa laulua luritteleekin Guano Apesin Sandra Nasic. Kolmannella sinkulla versiot ovat samat ja siinä saamme ihastella tanskalais hoppareita, taiteilijanimeltään Nik & Jay. Biisi on hieno. Tosin siinä on jonkinlainen euroviisumainen ote. Onko se sitten hyvä vai huono asia, jokainen päättäköön itse.

Ensimmäinen biisi levyllä on albuminsa nimibiisi. Ja fiiliskin on samanlainen. Kauniin hitaan alun jälkeen biisi nimittäin nousee kuin Feenix lentoon, ja tämä lento kattaakin hienosti koko kiekon läpi. Jos haluaa yhdellä biisillä kokea koko levyn maailman, suosittelen kuuntelemaan kappaleen Home of Heartache. Burn It -revittelyssä lainaillaan törkeästi, mutta silmää iskien Beverly Hills kytän teema biisiä. Levyn kauneimmasta biisistä vastaa kuolemasta kertova I Walk On.

Hieno levy, tai siis hienot levyt. Hieman kuitenkin tasapaksuhko. Pojat pysykööt valitsemallaan tiellä.