Tilhet, pajut ja muut
Tyylikästä ja toisaalta tuoretta suomalaista musiikkia
Sanotaanpa se nyt ihan heti tähän alkuun. Kyllä, tämä on se bändi jota kuunnellessa sitä ei voi olla vertaamatta Scandinavian Music Groupiin. Noin. Nyt se on sanottu, niin tuohon ei tarvitse enää palata sen enempää.
Alunperin hyvinkin turkulainen bändi on nykyään helsinkiläistynyt ja heittikin levynjulkaisukeikkansa Helsingin Korjaamolla 4.3.2016. Ja nyt kun muutaman sinkun jälkeen käsissäni on omituisen nimen omaavan bändin ensimmäinen pitkäsoitto, oloni on hieman ristiriitainen.
LEVY ON useamman kuuntelu kerran jälkeen toisaalta tasapaksu, mutta samalla mielenkiintoinen. Ja muutama biisi nousee ehdottomasti yli muiden, mutta silti aina jokin muukin biisi vetää mielenkiinnon puoleensa.
Bändin musiikkityyli voisi olla vaikkapa hyväntuulinen folk.
Biisien sävelkulut eivät ole niitä omaperäisimpiä, mutta silti kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttavia. Rummuille on annettu yllättävän paljon tilaa. Se ei ole huono asia.
Sanoituksen rytmiikkaa joko inhoaa tai siihen ihastuu. Niinkun sanoin, onhan näitä kuultu jo taistolaislauluissa aikoinaan. Nyt ei kuitenkaan olla barrikaadeille nousemassa, vaan kerrotaan enemmänkin tarinoita lapsuuden muistoista ja ihan normaalista elämästä.
Anna-Sofia Tuomisen lauluäänellään luotsaama kuusijäseninen bändi soi jotenkin ekologisen helposti, mutta jokseenkin hieman persoonattomasti.
Levyn ehdotonta parhaimmistoa ovat sinkkulohkaisut upeasti laukkaava Puuhevonen ja tarttuva kertosäkeistöinen Vielä nuori. Mutta tarinoillaan kiinostavia ovat myös Joose, Lintusaari ja Marjapensaat.
Ensimmäiseksi levyksi tämä varmasti fanikunnassa odotettu levy kuulostaa hyvin tehdyltä ja valmiilta. Kyllä yleisö varmasti tämän bändin löytää, ja kohta sillä on monituhatpäisiä festariyleisöjä. Sitä en epäile.
Vielä kun saadaan tuleville levyille hieman munaa, särmää ja massasta erottavuutta, tämä bändi tulee jäämään suomalaisen musiikin historiaan.
Hieno debyytti.
