Doria etsimässä

Jatko-osa toistaa tutun kaavan onnistuneesti

Kävin katsomassa suomeksi dupatun version, joka jälleen kerran oli laadukkaasti toteutettu. Saimme odottaa kolmetoista vuotta tätä kakkososaa Disneyn Nemoa etsimässä -hittielokuvalle. Odotus palkitaan hienosti. Silmä lepää merenalaisissa maisemissa ja elokuvan käsikirjoitus on onnistunut, vaikka se oikeastaan vain toistaakin alkuperäisen leffan kaavan. Mutta sekään ei haittaa, koska tämä leffa sopii kaikenikäisille ja tempo on hyvin harkittu.

On vuosi siitä kun Nemo on saatu turvallisesti takaisin koralliriutalle. Nemon isä Marlin ja lähimuistisairas Dori asuvat onnellisina naapureina värikkäässä paratiisissaan. Eräänä päivänä Dori kuitenkin muistaa, että hänelläkin on vanhemmat, Sauli ja Jenni (Niinistöistä hauskasti väännetty. Aluperäisesti Jenny ja Charlie). Myös Dorin lapsuutta väläytellään kivasti. Ihastuttava pikkukala ihanasti dupattuna. Niinpä Dori päätyy toiselle puolelle valtamerta, Kalifornian rannikolle merentutkimuslaitokselle, joka samalla toimii akvaariona turisteille. Perässään tietenkin Marlin ja Nemo, häntä etsien. Ja monien kommellusten ja seikkailujen myötä kumppanukset löytävät jälleen toisensa.

Matkalle tietenkin sattuu muutamia muitakin hauskoja merieläin tuttavuuksia. Esimerkiksi Destiny (Anna-Maija Tuokko), likinäköinen valashai ja seitsemän lonkeroinen mustekala Hank (Pertti Sveholm).

Nyrpeämpi kriitikko voisi väittää, että leffassa parjataan muistisairaita, mutta ei se nyt ihan niinkään ole. Vaikka Dori hullunkurisena hahmona onkin hauska, hahmosta löytyy silti myös koskettavaa surumielisyyttä, sekä itsensä hyväksymistä sellaisenaan kuin on.

Ja vaikka käsikirjoitus on aika lailla toisinto edellisestä leffasta, se ei haittaa, koska se toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan. On ystävyyttä, luottamista, ja muita opettavaisia asioita.

Lisäksi elokuva on rytmitetty hyvin. On surumielisiä kohtauksia synkissä vesissä, vaaratilanteita ja jännitystä niin meressä kuin kuivallakin maalla. Silti, vaikka tempoa riittää, leffa ei sorru liialliseen ähkyahtamiseen vauhdikkuudessaan. Vaan pienempikin (ja perinteisimpiin elokuviin tottunut vanhempi) katsoja nauttii juonesta ja pysyy kärryillä.

Elokuva ei lähde kikkailemaan vauhdissa myöskään 3D-tekniikassa, vaan enemmänkin esittelee sen avulla meren syvyyttä ja luo hienosti tilan tuntua.

Ääninäyttely on huikean hyvää. Varsinkin jo aiemmin tuttu Dorin (Ona Kamu) ääni on kerrassaan mainiota duppausta. Myös Tuokko Valashaina jää mieleen. Yllätysroolissa kuullaan myös Paula Vesalaa Paula Vesalana. Isoissa saappaissa tosin, koska alkuperäisenä äänenä kuullaan Sigourney Weaver Sigourney Weaverina.

Kerrassaan ihanan mainio elokuva kaikenikäisille.