Julieta

Kun lapsi haluaa poistua äitinsä elämästä

Vanhana Pedro Almodóvar fanina, täytyy jälleen myöntää, miten lahjakas ohjaaja ja käsikirjoittaja hän onkaan. Taitaa olla vain yksi leffa, mitä häneltä en vielä ole nähnyt, kuulema hersyvä edellinen elokuva Matkarakastajat.

Vaikka tämä ei olekaan hänen parhaimpia elokuviaan, ei tämäkään kylmäksi jätä. Poissa on alkutaipaleen hulluttelu ja värikylläisyys, mutta sitäkin tiiviimpää ja vähäeleisempää kerrontaa, mitä hänen viime vuosien elokuvissaan ollaan totuttu näkemään.

Tämä on kertomus hylkäämisestä, rakkaudesta, kuolemasta ja naisista. Elokuvassa nähdään nuorempi Julieta (Adriana Ugarte) ja vanhempi Julieta (Emma Suárez). Tarinassa vaihdellaan tapahtumien välillä, niin nykyhetkessä, kuin Julietan menneisyydessä. Menneisyydessä on intohimoinen rakkaus ja siitä syntynyt tytär. Sattumien kautta roolit äidistä huolehtijana vaihtuvat, kun tytär joutuukin myöhemmin huolehtimaan  äidistään. Tästä syystä nuori tytär haluaa pois äitinsä luota, kadota kokonaan. Nykyisyydessä käsitellään äidin tuskaa, vihaa ja silti aina olemassa olevaa äidinrakkautta. Siinä juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vähän on kuitenkin paljon.

Naisista Almodóvar on aina osannut kertoa hienosti, ja hienosti hän myös käsittelee ohjattavia naisiaankin. Nuori Ugarte, kaikessa kauneudessaan on uskomattoman luonteikas roolissaan intohimoisena ja myöhemmin surussaan. Ja hieman varttuneemman naisen roolissa Suárez uhkuu kärsimystä, mutta samalla päättäväisyyttä ja elämänkokemusta hyvinkin sensuellisti.

Suurin osa päähenkilöistä on naisia, se on hyvä, niinkun sanoin, ohjaaja löytää jokaisesta naisroolista ja niiden esittäjistä parhaat puolet, oli sitten kyse teinitytöstä tai kypsäikäisemmästä naisesta.

Ilo on myös nähdä Almodóvarin, varsinkin alkuaikojen elokuvista muistettavaa jylhänenäistä Rossy de Palmaa viiltävässä roolissa. Miesrooleja on oikeastaan vain kaksi, mutta ne jäävätkin tarkoituksella vain aika objektiivisiksi hahmoiksi, mutta silti suunnannäyttäviksi.

Hieno käsikirjoitus, lavastus, puvustus, musiikki, ohjaus ja huikeat näyttelijät luovat vankan Almodóvar kokemuksen. Ja leffa kummittelee ajatuksissa vielä pitkään jälkeenkin päin. Hapuilevana haamuna.

Fani ei pety.