Manchester by the Sea

Kaiken menettänyt mies saa vastuullensa teinipojan

Tämä on taas niitä suuria tunteita herättäviä elokuvia. Enkä yhtään ihmettele, että palkintoja on jo ropissut paljon. Ja kuuden Oscarin ehdokkuuskin. Väittäisin, että ainakin parhaan miespääosan Oscari kuuluu tälle elokuvalle. Syystäkin.

Tätä kirjoittaessahan Oscareihin on kolme päivää vielä aikaa. Lee Chandler toimii talonmiehenä, asuu yhden huoneen käsittävässä luukussa, käy kaljalla ja tappelemassa lähipubissa ja purkaa pahaa oloaan ärsyttäville talon asukkaille työssään.  Yllättäen hän saa kuulla isoveljensä kuolleen. Yllätyksekseen veli on testamentissaan määrännyt ainoan lapsensa kuusitoista vuotiaan Patrickin, tämän huollettavaksi. Vastahakoisuus on molemminpuolinen tunne. Tilanne on uusi ja outo kummallekin.  Pikkuhiljaa elokuva avaa takaumissa katsojalle myös sitä, mikä on syynä Leen pahaan oloon. Taustalla on tragedia oman perheen kohdalla. Lopulta menneisyyden haamut konkretisoituvat ja miehen ja pojan on kohdattava realiteetit ja tehtävä päätöksiä.

KYLLÄHÄN TÄMÄ elokuva on Oscar ehdokkuutensa ansainnut. Vasta pari elokuvaa aiemmin ohjannut Kenneth Lonergan on myös itse käsikirjoittanut karun kauniin elokuvansa. Käsikirjoitus on rakenteeltaan todella taidokas. Katsojalle annetaan aikaa miettiä ja arvailla menneisyyden tapahtumia ja samalla pohtia, sitä miten elokuva päättyy. Loppuratkaisu on onnistunut.

Lonerganin elokuva on täynnä upeita kohtauksia toinen toisensa jälkeen. Esimerkiksi hidastettu kohtaus hautajaisissa, missä emme kuule ihmisten puhetta, ainoastaan Albinonin Adagio soi, on täydellisen nerokas ja täynnä vahvoja tunteita. Hyytävän hieno.

Nuori Lucas Hedges tekee koskettavan roolin Patrickina ja Michelle Williams pienen, mutta sitäkin tärkeämmän sivuroolin tunteikkaasti. Mutta Casey Affleck Leen roolissa on kyllä Oscar palkinnon arvoinen. Eleettömästi, mutta kaikkensa roolissaan antavana Affleck vetää koko elokuvan sellaisella intuitiolla, että moista harvoin näkee. Jää kyllä velipoika Ben ihan pohjakastiin vertailussa.

Casey Affleckia emme ole paljoa suurissa rooleissa nähneet, mutta toivottavasti miestä tullaan jatkossa enemmän valkokankaan tähtenä näkemään.

Vakuutuin kovasti hänestä. Kaunis ja koskettava elokuva. Yksi alkuvuoden parhaista.