Se

Liian kaunis kauhuelokuvaksi

Kaikilla on omat mielipiteensä klovneista, niiden pelottavuudesta ja varsinkin siitä mitä minisarja Se (1990) kenenkin mieltä mihinkin suuntaan liikutti. Monia ahdistaa edelleenkin Tim Curryn hahmo Pennywisena. Pellehahmon pelkääminen on istutettu meihin järkyttävän jämäkkäästi. Eikä esimerkiksi elokuva Killer Clowns from outer Space (1981) auttanut asiaa edelläkävijänä. Nyt en kyllä mitenkään minisarjaa lähtisi tähän elokuvatuotokseen vertaamaan. Omasta mielestäni tv-versio on edelleenkin hidastempoinen ja suoranaista kuraa. Pelotti se silloin teitä tai ei. Minua ei pelottanut, eikä pelota edelleenkään. Oli pelle tai mikä tahansa klovni kyseessä.

Stephen Kingin Se-kirja ilmestyi vuonna 1986 ja suomessa heti kohta vuonna 1988 kaksiosaisena. Tästä kaksiosaisuudesta kohta lisää. Kirjahan oli sillon huikea, ja on vieläkin. Muistutus itselle: lue se uudelleen. Eihän siinä ole kuin 1136 sivua. King on muutenkin tällä hetkellä tapetilla enemmän ehkä kuin koskaan. Maailman ehkä tuottelijaimman kauhukirjailijan teoksia popsahtelee ulos joka tuutista. Musta torni sai ensi-iltansa juuri, ja se jatkunee tv sarjana? The Mist sai juuri ensimmäisen kautensa Netflixissä. Ja monta muuta projektia ja uusintaversiota on tulilla. Myös Hohdon jatko-osalle on tulossa elokuva. Meni sitten syteen tai saveen. Kirjahan nyt ei ollut kovinkaan kummoinen.

NYT KRIITIKKO läpsäisee itseänsä ja palaa aiheeseen. SIihen. SE. SE elokuva on hieno ja kaunis. Niin kirjaa kunnioittaen käsikirjoituksessaan, kuin myös kuvallisesti. Tarinan kaupunki Derry, on perus pikkukaupunki jossain Jenkeissä. Vuosi on 1989. Leffateatterissa pyörii Painajainen Elmstreetillä 5 ja Molly Ringwaldista heitetään loistavaa herjaa. Jota katsomossa ollut teiniyleisö ei tajunnut. Itseäni taas enemmänkin hävetti suurinaurahdukseni reaktio. Lapsia ja teinejä katoaa. Joukko koulun nörteimpiä oppilaita kasaa epätavallisella tavalla seitsenhenkisen köörin. Yhdessä he tajuavat kaupungissa piilevän pahuuden. Pelle Pennywisen (Bill Skarsgård) hahmoon tiivistyneen hahmon SEn.

Elokuva, kuten kirjakin tuo Kingin monelle harvinaisemman puolen esille. Kinghän ei missään nimessä ole pelkkä kauhukirjailija, vaan myös vahva tarinankertoja hahmoineen. Esimerkiksi kirjat; Vihreä maili, Mersumies, 22.11.63. Dolores Claiborne tai novelli Stand by me ovat hyvä esimerkki hänen taituruudestaan myös kauhuttomuudesta kertomuksissa. Toki siellä se pimeä mieli ja pahuus aina lurkkii nurkan takana.

LAPSET elokuvassa ovat mahtavia kariakatyyrejä. on pullea, musta, liikaa hölöttävä rillipiru jne, ja tottakai se yksi horoksi haukuttu tyttö. Huikeita suorituksia kaikilta heiltä näyttelijöinä. Kuitenkin yhteisvoimalla, omat kauheat, SEn näyttämät pelkonsa voittaen, he käyvät vastaan SEn pahuutta. Kliseistä? Kyllä. Mutta toimivaa kliseisyyttä.

Stand by Me on novellina ja elokuvana legenda. Tässä on samaa kasvutarinaa. Mutta ihan samanlaiseen tunnelmalliseen vahvuuteen ei kuitenkaan päästä. Vaikka Curry teki aikoinaan mahtavan, pelottavan ja ihan liian mieleenpainuvan Pennywise roolin pellenä, väitän, että Bill Skarskård on pahempi, inhottavampi ja ahdistavampi. Nyt minäkin alan vihaamaan klovnihahmoja vihdoin.

ELOKUVA on kaunis monella tavalla. Ensinnäkin kauneus tulee siitä, että se mukailee kirjaa tarkasti ja sitä kunnioittaen. Tarina tarinan alla kadonneesta pikkuveljestä, jonka pelle vei viemäriin, ja isoveljen usko, on todella kylmiäväreitä aikaan saava. Lisäksi kuvaus ja kohtaukset ovat taidolla mietittyjä. Lopun suutelukohtaus ansaitsisi teinien suutelukohtaus Oscarin. Musiikki toimii ihan loistavasti. Suosittelen soundtrackin kuunteluun ottamista. Siinä on sopivaa klassisuutta hyvällä twistillä. Kauhu ei ole aina kauhua. Se voi olla myös kauneutta. Vaikka samalla kauheutta. Elokuva vyöryttää hienonkamalaninjettäviä asioita eteemme. Asioita, hahmoja, mistä emme halua puhua, tai kiellämme ne. Elokuvan kamalimmat tyypit ovat insesti-isä ja läheisriippuvuusäiti. Kamalat hahmot kerrassaan. Onko pelle pelottavampi kuin todellisuus? Yäk kaikille.

JA sitten siitä kaksiosaisuudesta. Tämähän siis oli vasta lämmittelyä. Niin kuin kirjakin, elokuva ymmärtääkseni toteutetaan kahdessa osassa. Eli tämä oli vain alkusoittoa. Pahuus nousee aina 27 vuoden välein. Toivottavasti näemme kuitenkin aiemmin, miten aikuisiksi kasvanut lapsijoukko kohtaa jälleen pellen… Sopivasti kauhua ja silti lapsuuden traumoja isoksi kasvamisesta.