Kenttäopas yhteen muuttamiseen
Yhteiselon salat: miten kaksi sydäntä ja roinat saadaan samaan talouteen.
Yli miljoona suomalaista asuu yksin. Kuitenkin välillä sydämet löytävät toisensa ja uskaltautuvat saman katon alle. Yhteen muutto tulee eteen varsinkin silloin, kun on jo mennyt useampia kuukausia kahden asunnon välillä sukkuloiden. Elinkustannuksien maksaminen tuplana, tavaroiden kuljettaminen osoitteiden välillä ja yksinkertaisesti yhteisen kodin puuttuminen alkavat kyllästyttää. Yhteinen tahtotila asuinalueesta on löytynyt, Oikotien ja Etuoven ilmoitusvahdit viritetty ja Niemen muuttopalvelun numero on hollilla. Mitä kannattaa kuitenkin huomioida ennen kuin laittaa hynttyyt yhteen?
Saman katon alle rakkaudesta, ei puolitetuista kuluista
Ennen kuin muuttaa yhteen toisen kanssa, tulee molempien olla aidosti omistautuneita ja jakaa yhteisiä tunteita. Tämän ilmiselvän pointin tarkoitus on tietenkin kirkastaa ajatusta siitä, ettei oman vuokran nousu tai puolison parempi kämppä voi olla syy yhteisasumiselle. On hyvä miettiä haluaako jakaa kaiken, kuten kylppärin, kaikkine karvoineen lattiakaivon kannessa? Yhdessä asuminen ei ole pelkkää kuhertelua yhteisen pasta-annoksen äärellä, kuin Kaunottaressa ja kulkurissa. Puolisosi tarvitsee olkapäätä myös huonoina päivinä.
Puhukaa rahasta, ennen kuin on liian myöhäistä
Monet eivät halua puhua taloustilanteestaan ja jopa sen läheisimmän kanssa on vaikea ottaa raha-asiat puheeksi. Raha hiertää montaa niin nuorta kuin varttuneempaakin lempeä, ja onkin hyvä opetella puhumaan talousasioista hyvissä ajoin. Menoja ei tarvitse yrittää jakaa aina tasan, varsinkin silloin, kun tulot eivät ole yhdenvertaiset. Onkin hyvä käydä tulot ja menot – niin yhteiset kuin molempien omat, ja sopia millaisella summalla kumpikin osallistuu kuukausittain talousmenoihin. Yhteinen ymmärrys taloustilanteesta auttaa välttämättään tilanteita, joissa osapuolia syytetään kitsastelijoiksi tai törsääjiksi.
Opi päästämään irti vanhasta
Yhteen muutettaessa luovutaan usein asioista. Tämä voi olla hyvinkin konkreettista siinä vaiheessa, kun ensimmäisten viikkojen aikana huomataan, että taloudessa on kaksi mikroaaltouunia, kaksi kahvinkeitintä ja eriparia olevat aterimet pienen ravintolan pyörittämiseen. Tavarat eivät ole ainoita asioita mistä luovutaan, sillä yhteen muuttaessa molemmat luopuvat myös osittain itsenäisyydestään ja omasta ajastaan.
Oma tila vähenee ja tottumukset ja rutiinit ovat sovitettava yhteen toisen ihmisen kanssa. On hyvä puhua luopumisen surusta, sillä molemmat varmasti käyvät läpi samoja tuntemuksia – olipa sitten aika jättää haikeat jäähyväiset korvattomalle kahvimukille tai vuosien muuttumattomille aamurutiineille.
Tee tilaa ja ota coolisti
Vaatekaappisi saattaa pursuta treenikamppeita ja sneakereita. Löytyvätkö kaapin kätköistä myös tiliotteet vuodesta 1997, joita verottajakaan ei todennäköisesti kaipaa? Käy tavarat läpi ja heitä pois mitä et tarvitse. Skannaa ja tallenna turvallisesti sellaiset asiakirjat, joista ei ole välttämätöntä säilyttää paperikopiota. Heitä surutta roskiin television käyttöoppaan itä-eurooppalainen kieliversio ja mieti pari kertaa tarvitsetko edes suomenkielistä (löydät sen varmasti myös laitevalmistajan sivuilta PDF:nä). Heitä pois myös vanhat lehdet ja kuvastot. Mikäli molemmat osapuolet pystyvät karsimaan edes viidenneksen kamoistaan, on helpompaa aloittaa keskustelua hyllytilasta.
Niin ja huolehdi pääasiassa omista kamoistasi. Älä ota pulttia, mikäli yhteiselon alkutaipaleella puolisosi kattava keräilykokoelma paljastuu, olipa kyseessä vaatteet, mukit tai keräiltävät pienesineet. Et voi tietää mitä ne merkitsevät, etkä varsinkaan voi määrittää niiden arvoa toiselle.
Arki iskee jossain vaiheessa
Yhteiselon alkutaipaleella varmasti eletään kuherruskuukausia. Arki asettuu ja löytää paikkansa, ja sopiva arkipäiväistyminen luo myös turvallisen ja suojelevan ilmapiirin. On kuitenkin muistettava, ettei elämä voi olla pelkkää kaurapuuroa. Molempien on huomioitava toinen ja tarjottava hyväksyvää läheisyyttä – myös kiireen keskellä. Romanssin ei tarvitse kadota.
Väittelyt ja riidatkin kuuluvat elämään. Kodin ja suhteen rakentaminen eivät ole helppo tehtävä, ja silloin positiivinen, avoin ja rehellinen keskustelu toimii parhaiten läpi koko jutun. Jokaisessa suhteessa on hyviä ja huonoja päiviä, eikä se ole lainkaan huono juttu. Onkin tärkeä muistuttaa itseään, ettei tarvitse pimahtaa aivan jokaisesta asiasta – sekin on kasvamista niin parisuhteeseen kuin ihmisenäkin.
Lähteet: Helsingin Sanomat, GQ ja Kauneus ja terveys