Prinssi Charlesin tunne

Nyt naurattaa, hävettää ja naurattaa lisää. Sarjakuvan naisanarkisti on löytynyt! Huraa!

Epäilin hieman saadessani tämän paketin kustannusosakeyhtiö Sammakolta. Vilkaisin piirrosjälkeä ja heitin saamani kaksi sarjakuvaa pinon alimmaiseksi. Herranjumala, mihin olen lupautunut! Sinne ne kyllä järjestyksellisesti kyllä kuuluivatkin. Syksynon sarjisten osalta kiihkeää julkaisuaikaa. Näidenkin julkaisusta on jo pieni tovi kulunut. Mutta kun sain kahlattua ensin pinon päältä arvioiden kera, oli yllätys mieleinen. Tällaista sarjakuvaa on miellyttävä lukea. En muista milloin olisin näin paljon ääneen käkätellyt lukiessani, melkein romaanin verran täyteen ahdettua tekstiä, yksinkertaisella, mutta huimaavan hauskalla kuvituksella.

Tässä välissä kannattaa lukaista myös toisen Strömquistin albumin arvio, siinä pientä lisätietoa teksti ja -sarjakuvataiteilijasta itsestään.

”Seksi on yksinkertaisesti naisten ainoa valuutta.”

Toivon mukaan se nyt ei mene ihan noin. Mutta (tuttavallisesti) Liv ottaa niin hemmetin rankasti kantaa moneen asiaan. Tässä nyt on ihan turha lähteä selvittämään ja kertomaan tämän sarjakuvan juonta, kun sitä ei ole, tai siis on, mutta se on jotain tällaista: Liv ottaa kantaa uskontoon, mielenosoituksiin, oikeudenmukaisuuteen, invidualismiin, parisuhteisiin ja itseasiassa kaikkeen mahdolliseen.

”Siksi mikä tahansa seksuaalinen kokeilu suhteen ulkopuolella synnyttää äärimmäisen vahvoja vihan tunteita toista kohtaan.”

Pääosassa on seksuaalisuus ja , hmmmm parisuhteet, hyvin paljon pepusta olevat miehet.  Liv vaikuttaa fiksulta naiselta, joka todella on tutkinut asioita, miettinyt ja tietää mistä puhuu. Myös historia tuntuu olevan hallussa.

”Emme tapaa enää koskaan. Emme edes väkinäisellä kahvilla kerran vuodessa.”

Kuinka oikein tuo erään sarjakuvahahmon lause onkaan? Miksi pitää ympärillään exiä tai turhia ystäviä? Turpaansa tässä albumissa saavat Ronald ja Nancy Reagan, Whitney Houston parka ja moni tv-suosikki miehen roolistaan (Seinfeld, Kaikki rakastavat Raymondia ja Miehen puolikkaat). Toki prinsessa Dianakin kaivetaan haudastaan. Turpaan annolle on hyvät ja perustellut syyt, ainakin Livin mielestä. Lukija saa itse päättä ollakko, vai eikö olla oikeassa, ja kaikki tämä saa nauramaan ääneen.

”Herranjaestas, miten pitkä tästä sarjakuvasta tuli!l

Pituus ei vaivaa, koska lukija nauttii. Tekstiä on kuin raamatussa konsanaan, mutta se ei haittaa. Tällaista naisnäkökulmaa lukee mielellään. Liv piirtää yksinkertaista vahvaa mustavalkokuvaa. Hahmot ovat selkeitä ja uskottavia, ja heillä on paljon asiaa. Hyvin paljon naisasiaa. Myös aitoja kuvia on käytetty virkistämään kuvitusta. Suomentaja Kulmalalle ja teoksen hyvin vaativaan ulospanolliseen toteutukseen erityiskiitos toteutuksesta! Ihan pirun hauskaa luettavaa. Miehet tajutkoon itsestään jotain ja naiset saavat myhäillä ja hieroskella käsiään. Mainio lukupaketti.

Suomentanut: Helena Kulmala
Kustannusosakeyhtiö Sammakko