101 Sarjakuvaa Suomesta

Suomi 100 vuotta ja meillä on huikean laaja kattaus upeita sarjakuva-artisteja, joilla on jotain sanottavaa jokaisesta vuodesta.

Aina ei voi ymmärtää sitä, kuinka paljon Suomessa on taitavia sarjakuvan piirtäjiä ja taitajia. Tämä teos antaa huikean läpivedon siitä, minkälaista tasoa Suomalainen sarjakuva pitää yllänsä tällä hetkellä. Toki teos on monimutkainen, epäselväkin, epätasapainoinen ja joka sivulla erilainen. Se onkin tämän sarjakuvakirjan sielu ja voima. Läpi käydään kaikki vuodet alkaen vuodesta 1917 ja päättyen vuoteen 2017. Kukin tavallaan, kukin tyylillään.

Osa kertaa oman annetun vuoden tapahtumia, kerraten sen vuoden tärkeimmät hetket. Osa siivittää muistonsa siivet lentoon, muistellen tapahtumia, osa muistelee vanhempiensa tai isovanhempiensa kautta. Jokainen siis omalle tyylilleen uskollisena. Kirjo on valtava. Osan ohittaa kerta lukaisulla, osa saa nauramaan, osa saa ajattelemaan pidempään. Kuitenkin koko Suomen historia pääpiirteittäin tulee tutuksi. Pitäiskö tämä ottaa kuitenkin koulujen historianopetuksen kulmakiveksi niiden pölyyntyneiden koulueeposten sijasta?

Luin kirjan kylvyssä, ja hienovaraisesti taittelin sivun alareunan sieltä täältä jutuista, jotka haluan nostaa esiin.

• Vuosi 1923 on rohkea unelma naisten noususta ja unelmista. Se on tehnyt Kati Kovács.
• Myös Saara Savusalon vuosi 1928 käsittelee teemaa, mutta siihen on hienosti lisätty kieltolaki ja sen myötä tottakai alkoholi. Viimeinen ruutu on toisaalta surullinen, mutta silti hauska.
• Yksi sykähdyttävimmistä on Aapo Kukon vuosi 1944.
• Reijo Valta vetää vuoden 1956 yksinkertaisen yksinkertaisesti. Se ei selittelyä kaipaa. Onko kyse sarjakuvasta vai taideteoksesta?
• 1960 vuosi Sami Makkosen käsittelyssä on ehkä kauneinta piirrosjälkeä tässä kirjassa. Kerrassaan upea.
• Mietin ensin, että eikö P.A. Manninen ole ollenkaan koko teoksessa, kun en hänen tyyliään heti tunnistanut. Mutta hän onkin saanut vuoden 1981, ja silloiset todellakin meille kaikille tärkeät historialliset tapahtumat käsiteltävikseen. Jes!
• Hanneriina Moisseinen saa kyllä tämän teoksen parhaat naurut ajankuvaan kuuluvalla sutkautuksellaan. Vuosi on 1996 ja Jyväskylä. Niin valitettavan totta.
• Vuotta 1997 ei voi ohittaa. Se on kirjan hämmästyttävän häkellyttävä Mikko Metsähonkalan yksiselitteinen kuva, joka on päätynyt syystäkin kirjan kanneksikin. Tämän kuvan ottaisin kehystettynä seinälleni milloin vain.
• Vuosi 2010 ei ole ollut Reijo Kärkkäiselle hyvä vuosi. Ja sen näkee. Pelkkää huonoa, mutta niin hienosti kuvallisesti ja sanallisesti tiivistettynä.
• Vuosi 2012 ja Suomen presidentit. Tämä on vain nähtävä. Tätä ei voi kuvailla. Kiitos Tuomas Tiainen.
• Itseeni osui ja upposi toiseksi viimeinen. Vuosi 2016 ja Anne Muhosen Pokemon Go muine detaljeineen.

Siinäpä 101 tarinasta vain 11 mainittua. Mainiota lukemista ja historiikkiakin monelta kantilta. Hienoa että tällainen on tehty. Mutta Missä oli Milla Paloniemi? Niin ja moni muukin. Ehkä sitten seuraavan 101 vuoden päästä?

Toimittaja: Harri Flippa
Kustantaja: Zum Teufel