Veden muisti

Taitavasti ohjattu ja kirjoitettu suomalainen scifi luontuu näyttämöllä

Mullehan ei tarvitse sanoa kuin sanat scifi ja dystopia, ja mulla on jo saman tien kengät jalassa ”mennään jo!” Ja onnekseni tänäänkin pääsin katsomaan tyylikästä ja hienosti ohjattua ja sovitettua näytelmää. Ahaa Teatteri suuntaa esityksensä lapsille ja nuorille. Tämän illan ensi-ilta oli sitä nuorisoa ja ehdottomasti siitäkin ylöspäin kohdistuva, jopa tänne yllättävänkin vanhempaan katsojaan päin.

Eletään Suomessa joskus tulevaisuudessa. Oudolta tuntuva asia, että meidän vetemme on kortilla. Mutta siihen on syynsä. Armeija hallitsee vesivarantoja. Ilmasto on muuttunut, napajäätiköt sulaneet ja makea vesi harvinaista. Vesi on käypää maksuvaluuttaa ja siitä on taisteltava. Teemestarit, vanha lahko taitaa vedenkeiton ja maustamisen, tätä taitoa siirretetään sukupolvelta toiselle.

Tarinan päähenkilö Noria Kaitio (Satu Lemola) kouluttautuu isänsä opilla seuraavaksi teemestariksi. Silti edesmenneiden muovihaudoista löytyvät asiat saavat tytön mielenkiinnon heräämään. Voisiko jossain olla toisin? Mitä armeija salailee? Lisäksi isän perintönä siirtyvä teemestarien puhtaanveden salaisuus pitäisi pitää omana tietonaan.

Kirjailija Emmi Itärannan scifistinen kirja on käännetty jo useille kielille ja sopimukset usealle kielille ovat vireillä. Se on ollut ehdolla useissa kansainväisissäkin scifikirjojen palkintokategorioissa ja jo palkittukin.

Eikä syyttä. Harmikseni en itse vieläkään ole teosta lukenut, mutta uskon ja luotan ohjaaja Tommi Kainulaisen sovitukseen täysin. Asia ja idea on tässä varmasti tiivistetty loistavaksi tuotokseksi. Juoni on mielenkiintoinen, kantaaottava, ympäristöasioihin huomiotakiinnittävä, mutta se ei näytä sormella soo-soota.

Se on hieno teksti. Se voisi olla vaikka Nälkäpelin tai Outolintu-kirjasarjan kaltainen. Täysin kansainvälinen kokonaisuus harkittujen nimien ja jopa meille tuttujen paikkakuntien myötä kansainvälisesti kirjoitettuna tai äännettynä. Sopivan yksinkertaista, mutta ulkomaalaisille eksoottista.

Lavastus on yksinkertainen niinkuin pitääkin, mutta Kainulainen ohjauksellaan saa katsojan tajuamaan helposti missä mennään. Ahaa on vuosien varrella panostanut puvustukseen, eikä tälläkään kertaa hukuta suohon, koska eihän sitä vettäkään ole (Heh-heh.)

Paula Varis tekee yksinkertaisen tyylikästä dystopiapuvustusta niinkuin olemme sen tottuneet ymmärtämään. Kaunista ja yksinkertaisen tyylikästä.

Rooleissa tällä kertaa naiset ovat vahvoilla. Lemola on uskottava roolissaan maailmassa, johon kenenkään ei pitäisi syntyä ja ja Jenni Helenius tekee muutaman roolinsa ainutlaatuisella lavapreesensillä. Tässä naisessa on voimaa isommillekin estradeille tulevaisuudessa.

Eivät kunditkaan varjoon jää. Jussi Jätinvuori ja Henrik Hammarberg uusina ahaalaisina lunastavat todellakin paikkansa Ahaa teatterissa. Aiheellinen ja aiheikas näytelmä joka ohjauksensa ja käsikirjoituksensa puolesta liimasi ainakin minut ja avecini penkkiin.