Kääntöpiste

Laadukas suomalainen elokuva luottaa uusiin luottokasvoihin

Ohjaaja Simo Halinen tunnetaan ehkä parhaiten elokuvastaan Cyclomania.  Nyt hän on itse käsikirjoittanut ja ohjannut hienon suomalisen trillerin. Nyt kun alkuvuotta vasta eletään, on helppoa sanoa, että tässä on paras kotimainen elokuva tänä vuonna. Kääntöpiste on hienosti kirjoitettu elokuva, jossa ihmiskohtalot nivoutuvat erinäisten tapahtumaketjujen kautta yhteen.

Yksinhuoltajaäiti (Laura Birn) pelkää väkivaltaista exäänsä. Laittomasti maassa, ilman papereita oleva tumma mies (David Nzinga) yrittää päästä Suomesta Ruotsiin turvaan. Puolustuslajeja opettava (Samuli Vauramo) haluaisi saada huoltajuuden omalle pojalleen. Ja koska suomalaisesta draamaelokuvasta on kyse, mikään ei tietenkään mene niin kuin toivoisi. Itseasissa katsoja tietää jo alkumetreiltä, että hyvinhän tässä ei käy, vaikka toivoa ja onnelista loppua välillä väläytelläänkin.

Kolmen päähenkilön kohtalot ovat valitettavan tosia, vaikka heidän ei edes oikeasti pitäisi kohdata. Mutta näin vain käy. Sattumanvarainen tappo, sen peittely ja salailu ovat elokuvan ahdistava keskipiste.

Halinen on käsikirjoittanut koukuttavan elokuvan. Juoni toimii ja pitää katsojan jännityksessä loppuun asti. Välillä toki käväistään absurdiuden puolella ja välillä mennään liiankin ennalta arvattavasti, mutta pääosin juoni toimii. En pitänyt alkupuolen liian alleviivaavasta toistosta kohtauksissa. Tuli sellainen olo kuin jenkkielokuvissa, missä tyhmille ihmisille toistetaan asioita, että kai nyt idiootti tajuat, mitä tässä tapahtuu.

Näyttelijät onnistuvat. Tai miksi eivät onnistuisi. Vauramo on lunastanut paikkansa Suomalaisen elokuvan vakiokasvona. Ja miksi ei? Vauramon näyttelijäntyötä on aina ilo seurata. Hän on ihan hemmetin hyvä aina, mitä hän sitten tekeekin. Birn on myöskin uuden suomalaisen elokuvan vakiokasvo. Aina hyviä ja tasaisia rooleja ammatillisesti, mutta toisaalta ei mitään uutta ja arvaamatonta. Elokuvan musta helmi on enemmänkin Ruotsissa uraa tehnyt David Nzinga. Suht eleettömällä, mutta jotenkin niin sympaattisella roolisuorituksellaan hän nousee elokuvan tähdeksi.

Ohjaus on laadukasta ja elokuva näyttää kokonaisuudessaan hienolta. Musiikki on upeaa.

Loppu on tyylikäs, mutta olisiko se kuitenkin pitänyt jättää auki?