Kapteeni Kuolion Super-manse

Tampereen supersankarin kootut kertomukset vievät helposti mukanaan

Ei ole kauaakaan, kun arvostelin Kapteeni Kuolion koko pitkän seikkailun. Tällä kertaa hyppäämme hieman ajassa taaksepäin ja saamme nautiskella Tampereen oman supersankarin lyhyemmistä tarinoista, jotka on alunperin julkaistu vuosina 2006–2016 Sarjari-lehdessä. Toki mukaan on mahdutettu kaksi uuttakin tarinaa, joista toisessa kohtaamme niin ikään arvioimani Kersantti Napalmin. Miten näiden kahden Suomalaisen sankarin yhteisseikkailu etenee, sen saatte lukea itse. 

Reiluun 180 sivuun on sisällytetty monta mielenkiintoista lyhyttä tarinaa. Kohtaamme monia hahmoja. Muun muassa uskomattoman Aavemiehen, seuraamme Kapteeni Kökön salapoliisiseikkailuja pariinkin kertaan, pääsemme sisään Rudolf Koivun satuihin ja kohtaamme myös Pilvenukon. Sekä monta muuta hersyvää hahmoa. Vieraileepa Kapteeni kuolio myös Pekka Puupää sarjakuvissa ja Pikku-Lulun maailmassa.

Pidän Mannisen hieman Pahkasikamaisesta huumorista, jossa välillä röyhtäillään ja käytetään jalkahikeä aseena. Silti tarinoihin yhdistyy suomalaista ja montaa muutakin mytologiaa. Absurdeja avaruus ja aikajana viitteitä myös viljellään. Ja toki tuo Tamperelaisuus siellä koko ajan on vahvasti mukana.

Silti omiksi suosikeikseni nousi kolme tarinaa, joista tunnistan myös hyvin itseni. Ja myös tamperelaisuuden. Nämä kuvastavat sitä ihka oikeaa elämää, joskus jopa ilman supervoimia. 

Ekassa lempparissani ei edes taikavoimista ole apua, sillä siinä Kuolion ja Kökön tehtävänä on yrittää ylittää suojatie. Mahdoton tehtävä. Ja kun siitä on suoriuduttu, kaikki pysäkin bussit menevät nenän ohitse peräkanaa.

Toinen mainio pätkä kertoo nukkumisen vaikeudesta, kun aurinko paistaa liikaa ja on kuuma. Samalla saamme hienon katsauksen historiallisen katsauksen, miten ihmiset ovat yrittäneet aikojen saatossa hallita säätä.

Kolmannessa tarinassa kohtaamme rahaa pummivia spurguja liiankin tutulla Kuninkaankadulla. Viinaan menevät pummit kohtaavat Mustan Paavin kirouksen.

Vuosien aikana Mannisen kerronta ja piirrosjälki on muuttunut.

Kerronta on muuttunut viipyilevämmäksi ja hyvällä tavalla rauhallisemmaksi. Asioita ei tarvitse yrittää esittää liian pienessä ruutumäärässä. Samalla kun mustavalkokuvitus on tarkentunut huomattavasti. Sen varsinkin huomaa kehittyneessä taustojen piirtämisessä. 

Mahtava manse-opas, muillekin kuin paikallisille.