Destroyer

Naispoliisi tarttuu vanhaa kaunaa jatkavaan tapaukseen

Tätä leffaa on paljon mainostettu ja kehuttu. Nicole Kidman on jälleen kerran maskeerattu tunnistamattomaksi. Ilmeisesti hän kaikella upealla kauneudellaan haluaa tehdä muista, ja itsestään erottuvia rooleja. Ja taas kerran hän onnistuu. Elokuva ei oikeastaan olisi yhtään mitään ilman Kidmania, ja hänen upeaa roolityöskentelyään.

Itse ihastuin Kidmaniin ensimmäisen kerran elokuvassa Rasvatyyni (Dead Calm). Silloin hän oli vielä nuori kikkarapäinen punapääpöheikkö. Olihan hän silloin vasta 22-vuotias. Ura on edennyt monissa upeissa rooleissa, ja tämäkin on yksi hänen parhaistaan. Käsikirjoitus valitettavasti ei yllä ihan siihen huippuluokkaan. Vaikka lopun twisti on hieno, silti tämä voisi olla jonkun Los Anglesiin sijoittuvan tv-sarjan jakso. Valitettavasti.

Erin Bell (Kidman) on työskennellyt parikymmentä vuotta sitten nuorena poliisina rankassa peitetarinassa, huumeiden ja pankkiryöstön meiningeissä. Silloin hän rakastui myös peitepoliisina esiintyvään parteriinsa. Hyväähän siitä ei seuraa, ja menneisyys vainoaa.

Nyt vuosia myöhemmin hän on alkoholisoitunut, tyttärensä kanssa hänellä on ongelmia, (miten niin tämä(kin) juoni on jo niin kuultu?) ja muut poliisit karttavat tätä naarassuden lailla toimivaa kyttää?

Menneisyys palautuu vanhan pankkiryöstön muodossa Bellille, ja hän lähtee etsimään ja suorittamaan omaa kostoansa.

Onhan näitä samankaltaisia leffoja pilvin pimein, olen parin vuoden aikana arvioinut jo niin monta mies- ja naistarinaa samantyyppisistä kostoista, etten edes jaksa niitä tässä mainita.

Maskeeraaja tekee hienoa ja vakuuttavaa duunia. Kidman on aika rankkaa katsottavaa. Ja niin ovat myös muut näyttelijät hieman vanhempina. Naisohjaaja Karyn Kusama tuo upean naisnäkökulman, mutta se ei riitä sinänsä puolihuolimattoman käsikirjoituksen kumppaniksi.

Upeaa kuvausta, hienoja rooleja, mutta ainakaan minä en saanut tästä tatpeeksi kiksejä.

Hyvä miesnaiselokuva. Sopii kaikille. Jos tykkää.