Asterix – Vercingetorixin tytär

Asterixin taika ei haihdu

Vuonna 2011 Albert Uderzo, Asterixin alkuperäinen kuvittaja ilmoitti jäävänsä eläkkeelle Asterix-touhuista. Alkuperäinen käsikirjoittaja René Goscinny oli kuollut jo vuonna 1977. Tällöin Uderzo oli valinnut elämäntyöllensä jatkajat. Nyt saamme nauttia uuden käsikirjoittajan Jean-Yves Ferrin ja piirtäjä Didier Conradin neljännestä Asterix albumista. 

Kun tässä muutaman vuoden vielä odottelemme, pääsemme varmasti suurella lanseerauksella julkaistavaan neljänteen kymmenenteen albumiin, mutta nautitaan nyt tästä albumista nro 38. 

TÄLLÄ KERTAA vanhat tuttumme Asterix ja Obelix saavat jälleen kerran mielenkiintoisen tehtävän. Gallialaisen kylän päällikkö Aladobixh saa kuulla, että ystävällänsä Vercingetorixilla on tytär, jonka Roomalaiset haluaisivat kynsiinsä hinnalla millä hyvänsä. 

Asterix ja Obelix saavat tehtäväkseen suojella teini-ikäistä tyttöä siihen saakka, kunnes tämä viedään Londiniumiin (Lontooseen) turvaan. Tehtävä ei ole kuitenkaan kovin helppo. Tuossa iässä kun tyttölapset tuppaavat olemaan aika tuittupäisiä ja arvaamattomia. Lisäksi Adrenalinella on tapana karkailla…

Tarina kulkee Gallian kylistä merille ja muille maille. Mukana on kaikkia Asterixista tuttuja elementtejä. On villisiat, merirosvot, monta ennenkin tavattua hahmoa, ja tietenkin Obelixin rakastamia Roomalaisia sotajoukkoja. Myös Cesar nähdään jälleen kerran tarinassa.

ASTERIX VERCINGETORIXIN TYTÄR EI missään nimessä ole paras Asterixin ja Obelixin seikkailu, mutta jälkeen kerran tässäkin on sitä samaa taikaa kuin vanhemmissakin stooreissa, mutta hieman ehkä liiankin nykyaikaisilla mausteilla. Vai onko niin, että oma ikäni on jo ajanut Asterixin ajan ohi? Lapsena Asterixin seikkailuja tuli luettua uudestaan ja uudestaan. Mutta nyt tarina ei ihan sytytä. Suuren perinnön saaneet Ferri ja Conrad jatkavat hienosti alkuperäisen Asterixin hengessä niin käsikirjoitulsessa, kuin kuvituksessakin, mutta silti tämä kiukuttelevan ja oikuttelevan teinitytön suojelutarina ei ihan uppoa. 

Jonkinlaista uudistumista ja tälle vuosikymmenelle tulemista on havaittavissa. Ehkä se on juurikin se pieni virhe, jota ei olisi pitänyt tehdä? 

Hahmogalleria on taattua tavaraa tuttuinensa, ja uudet hahmot ovat mainioita. Kuvitus on annettu perittäväksi oikealle henkilölle. Tarina on hauska ja vanhan ajan hurttia huumoria löytyy. 

Olisi hauska kuulla, mitä vanhojen Asterixien ystävät näistä uusista tarinoista pitävät.