Kapteeni Kuolio ja Kissanmaan hirviökissa

Tamperelaista mytologiaa parhaimmillaan

Joka kerta ilo ja kunnia päästä tekemään sarjakuva-arvion uunituoreeltaan uutta Kapteeni Kuolio -albumia. Tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä. Tuossa taannoin tein päätöksen, että en enää sarjakuville jakele tähtiä. Vaan teksti ja taide puhukoon puolestaan ja minun tekstillinen arvioni sitten olkoon jokaisen itsensä pääteltävissä, onko teos hyvä vaiko huono?  Poikkeuksena pidän tietenkin mahdollisuuden tähdittää kumpaakin ääripäätä, jos tilanne vaatii. Sanotaan vaikka näin, että tällekin Kapteeni Kuolio albumille antaisin runsaan määrän tähtiä.

Aiemmissakin Kuolion arvioissani, jotka löytyvät täältä Man Made Lifestylen sopukoista, olen ylistänyt combon Manninen–Kivilahti työskentelyä. 

Manninen kehittelee tarinan. Pariskunta kiertelee ympäri Tamperetta, Hannele valokuvaa tulevan Kuolio albumin tapahtumapaikat. Manninen piirtää tarinan sarjakuvaksi, ja lopuksi Hannele tekstaa käsin puhekuplat ja muut tekstit. Salaisista tiedonannoista sain selville, että sana sfinksi tuotti Hannelelle päänvaivaa. Onko jopa sivun 9 yläkulmassa havaittavissa kovin paljon kumituksen jälkiä??? Hmm… Loistavaa työskentelydynamiikkaa. Kiitos taas tästäkin nautinnollisesta albumista.

Itse tämän kertainen tarina on oikeastaan kävely- ja juoksureitti ympäri Tamperetta. Lähtöpaikkana Tampereen Ilvespuisto, ja monen mutkan, alikulkutunnelin, liikennevalojen odotuksen, puiston ja lenkkipolun jälkeen päädymme Kissanmaalle. Niin kuin albumin nimikin kertoo, tapaamme hirvittävän hirviökissan, jota ystävämme seuraavat, mutta minne ja miksi?

Kapteeni Kuolio ja Kökkö saavat puhelun Ajattaralta (kyllä. Hän on käynyt kännykkäkaupassa!) ja hänellä on esiteltävänään ”nuori” nainen nimeltään Lamia. Ja tästä alkaakin retki hirviökissan perässä.

En halua paljastaa juonta enempää. En kertoa Lamian taustaa, enkä myöskään valottaa ilvesmäisen kissamiehen tarinaa. Sen verran kerron, että loppuratkaisu on mitä mainioin.

Perinteisesti Manninen jakaa meille mielenkiintoista historiaa, niin magiasta, kuin Tampereestakin. Varsinkin ilvesasiat olivat erittäinkin mielenkiintoisia.  Ja mitä ilmeisemmin toistan itseäni, jos kerron, että pidän valtavasti Mannisen tavasta piirtää mustavalkoista kuvaa. Itselleni ah, niin rakas ja tuttu Tampere esiintyy jälleen kerran ruuduissa edustavasti. Tarina on hieman kevyehkö juoksetus, mutta siihen ympätyt maagiset stoorit ja historia, luovat siihen mainion mielenkiintoisen otteen. Tarinaa ei missään nimessä halua jättää kesken.

Kivilahden kaunista tekstausta on ilo lukea. Ja loppu puolella saamme myös tekstaukseen uutta kirjoituskulmaa. Kiitos. Kiitos koko kokonaisuudesta. Mahtava elämys. Harmi vaan, kun saamme taas odotella kaksi vuotta seuraavaa Kapteeni Kuolion albumia. Mutta sillä aikaa käykää tsekkaamassa tekemäni Sarjakuvaan kaapatut juttu P.A. Mannisesta.

Ja tsekatkaa myös Kapteeni Kuolion oma verkkosivu, josta saatte lisää infoa Kapteeni Kuolion tarinoista. Mutta spoiler alert: lukekaa tämä albumi ensin.