Päiväkirjani: #1 kuinka kaikki alkoi

Mielenkiintoisen kaoottista tajunnanvirtaa ja tilitystä

Heti aluksi on pakko sanoa, että nostan hattua herra Mäkiselle! Arvostan suuresti tällaista omakohtaista sarjakuva, jossa kerrotaan taiteen keinoin, miltä omassa pääkopassa tuntuu, kun elää diagnosoidun ADHD:n kanssa. 

Mäkisen päiväkirjan ensimmäistä osaa uskaltaisi jopa hieman lähteä vertaamaan Milla Paloniemen päiväkirjalliseen rohkeaan tilitykseen. 

Päiväkirjani ensimmäinen osa (jonka muuten saa alkuperäisen kannen lisäksi 13 erilaisella vaihtoehdolla! Wau! Pakko olla Suomen ennätys!) on mainio paketti pidempää, lyhyempää, ja erittäin lyhyttä sarjakuvaa. Päiväkirjamateriaalia. Lisäksi löytyy mitä mainioin artikkeli ADHD ja minä, kirjepalsta (hih), luonnoksia, kansigalleria ja Näin teen sarjakuvaa! -osio. Eli kaikkea mitä lukija voikin toivoa.

Mäkinen on taitava kuvittaja. Piirrokset ovat kaikinpuolin onnistuneita, hyvin tarkkoja. Niin ihmiset, eläimet kuin cthulhu onnistuvat. Taustoiden pilvenpiirtäjät ja luonto näyttävät upeilta, ja myös Tampereen Rauhaniemen sauna näyttää hyvinkin tutulta. 

Mutta eniten pidän Mäkisen omalaatuisesta ja ponnahtelevasta tavasta kertoa tarinaa ja dialogia. Se poukkoilee sinne tänne, yrittäen muka eksyttää lukijansa, mutta päätyy kuitenkin aina sopivasti selitellen takaisin raiteilleen. 

Lehden pisimmässä tarinassa kerrotaan arjesta, ja ihan perus ninjojen kohtaamisesta perus arjessa, päädytään saunomaan Suvin kanssa, kunnes jännittävä clifthangeri jättää lukijan odottamaan jatkoa. Toiseksi pidempi tarina taas on eräänlainen arkinen ripitys ADHD:sta. Loistavia pätkiä kummatkin. 

Viime viikolla julkaistiin arvioni Esa Holopaisen omaelämänkerrallisesta sarjakuvasta Onni on iso taivas. Sekin oli hyvin henkilökohtainen trippi lapsuuden mielenmaisemiin. 

Mäkinen toisaalta jatkaa tässä samassa tematiikassa, hyvinkin erilaisesti. Purkaa tuntojaan päiväkirjamaisesti ja pelottomasti. Antaa itsestään rehellisen kuvan ja paljastaa itsensä. Tämä, jos mikä vaatii rohkeutta.

Ei tämä mikäön ADHD kampanja ole, mutta se sanoma on siellä takana kuitenkin esillä. Tärkeänä. 

Koko lehti on mainio paketti. Siinä on toimintaa ja paljon hirnuvan hauskaa huumoria. Ehkä kirjepalstalla varsinkin. Pitänee ehkä minunkin sinne laittaa postia?

Suosittelen tätä lehteä todella lämmöllä. Kiitos Mikael, että saimme edes vähän astua pääsi sisään!

Ja tähän väliin mainostan sen verran, että Kevyt Metallin loistava nro 12 on ulkona. Ottakaa haltuunne sekin. Piakkoin toivottavasti ilmestyy jo seuraava nro.

Ja Mikael J. Mäkisen Päiväkirjani #2 ilmestyy 10.6. PORICONissa. Jonne minä en taaskaan työkiireiltäni ennätä, mutta luotan, että saan tuonkin julkaisun sieltä messuilta jotenkin taas arvioitavakseni!