Kummitusjuttuja Tampereelta

Enemmänkin kertomuksia sekalaisesti Tampereelta

Kauhuleffojen ja kummitustarinoiden suurena fanina odotin näytelmältä nimen perusteella paljon. Petyin aikamoisesti. Valitettavasti sekaista käsikirjoitusta ei pelasta löysä ohjauskaan. Onneksi sen pelastavat hyvät näyttelijät ja muutama loistava kohtaus. Niukin naukin. 

Tampereen työväen teatterin valomiehet 1 ja 2 (Pentti Helin ja Eriikka Väliahde) työskentelevät ohjaajan painostuksesta Eino Salmelaisen näyttämöllä yömyöhään, itseasiassa näytelmän alussa kello lyö juuri puolta yötä. Toistensa suitsimina alkaa kummaltakin vyöryä Tamperelaisia kummitustarinoita. Ja paljon muitakin kertomuksia. Tulkkeina tarinoihin toimivat useissa rooleissa Samuli Muje, Teija Auvinen, Janne Kallioniemi ja Hiski Vihertörmä. 

Pääsemme kuulemaan Eino Salmelaisen historiikkia, paljon punaisista ja valkoisista, Tullikamarin 13 vuotiaana surmansa saaneesta pojasta, delfiineistä ja monesta muusta. 

Valitettavasti käsikirjoituksessa (Juho Gröndahl) kokonaisuudessa ei oikeastaan ole päätä eikä häntää. Idea on lähtökohtaisesti voinut lasinaluseen kirjoitettuna kuulostaa hyvältä, mutta tällaisenaan se ei toimi. 

Pelkästään se, että mitä tyylilajia tässä tavoitellaan, on kateissa. On farssia, peruskomediaa, mustaa huumoria, draamaa, jännitysnäytelmää ja hieman kaikkea ja sieltä täältä. Se ei nyt oikein vaan selviä eikä välity katsomoon saakka. Varsinkaan kun tarinaan on sullottu mukaan teatterinmaailman sisäistä läppää, ja paljon teatterimaailman ihmisiä, jotka eivät välttämättä kaikille aukena.

Kummitukselliset tarinat ovat sinänsä hienoja opetushetkiä Tampereen historiasta, mutta ne eivät oikein jaksa kiinnostaa. Lisäksi punaisten ja valkoisten liiallinen käsittely olisi toiminut juhlavuonna 2018, kun kaikki Tampereen teatterit toitottivat asiaa. Lisäksi mukaan sullotut Tappara ja Ilves olisivat ehkä toimineet jossain muussa tekstissä, esim Pikkujoulufarssissa paremmin. 

Episodimaisesti käsikirjoitus ei nyt vain toiminut. Edes ohjaaja Esa-Matti Smolander ei saanut sitä kursittua kokoon. Toki hän saa selkeästi näyttelijät innostumaan rooleissan, joista useammat ovat kyllä hyvin kirjoitettuja. Onko nyt yritetty liikaa ja kaikkea? Pidin aikoinani Gröndahlin dramatisoimasta Juhannustansseista. Tekniikka niin ikään tekee loistavaa työtä. Samoin kaikki kuusi näyttelijää.

Ensin katselin hieman kauhulla, kun Teija Auvinen joutuu aina kierimään lavalle jostain aikajanatuutista, mutta muistin hänen taitonsa myös tanssijana. Eli hän osaa ottaa lavan haltuunsa miten päin vain. Ja taas upeat roolisuoritukset.

Samuli Mujeen rooli Eino Salmelaisena toki karismaattinen. Liikaa tekstiä tungettuna. Hiedosti hoidettuna. Milavidan oppaana, museokorttilogollinen paita päällänsä riemastuttava. Delfiininä lauluineen parasta siihen hetkeen. 

Ja taitava monitaituri Janne Kallioniemi on kaikissa rooleissaan käsittämättämätöntä loistavuutta! Nimeltä mainitsemattoman ohjaajan mustamakkaratrippi hahmo oli ehkä upeinta ja pöljintä mitä olen pitkään aikaan lavalla nähnyt. Isot pojot myös, kun Tampereen teatteri sai paljon lentosuukkoja näytelmän aikana! Ei tästä klassikkoa tule, kyllä tämän kerran katsoo, ja vahva roolityöskentely pelastaa paljon.