Madonna: Rebel Heart

Tämä mummo voisi jo jäädä eläkkeelle.

Olen ollut kova Madonna fani vuodesta 1982 asti. Mutta kun American Life albumi vuonna 2003 ilmestyi, oli huomattavissa alamäen alkua. Vuoden 2005 Confessions On A Dance Floor pelasti kuitenkin tilanteen hetkellisesti. Mutta tosiaan vain hetkellisesti. Studioalbumit Hard Candy ja MDNA olivatkin sitten jo ihan kuraa. Samaa jatkaa ämmän kolmastoista studioalbumi Rebel Heart.

Ensinnäkin yhdeksäntoista biisiä on ihan liikaa. Toiseksi levyssä ei ole mitään punaista lankaa. Nopeita biisejä ja balladeja on lätkitty sinne tänne ilman minkäänlaista jujua.

Muutama ihan ok balladi pelastaa levyn, muuten olisin saattanut antaa tälle jopa nolla pistettä.

Nopeatempoiset biisit eivät tuo mitään uutta musagenreen. Suurin osa scrätsäyksistä ja vingutuksista on jo niin kuluneita, että oikein nolottaa.

Ja kuinka pitkälle pitää mennä, että joutuu sämpläämään aikaisempia tuotoksiaan uudelle levylleen? Kyllä Vogue on kuultavissa jopa kahdessakin biisissä. Aikoinaan Maddy sämpläsi kalliilla rahalla ostettua Abbaa, ja nousi ylös suosta, mutta omien biisien lainailu on jo kyllä liikaa.

Ja ne samat nolot fraasit: bitch, sex, golden shower, acid, fuck, weed ja pussy, jopa Steve Jobs on kuultavissa. Ja välillä lauletaan latteuksia kuten: ”Oh my god, You’re so hot”. Kuka näitä kirjoittaa? Joku Madonnan lapsista? Ja jos nyt ihan oikein kuulin, löytyy myös lause: ”Jesus loves my pussy best”?!?! En edes uskalla tarkistaa sanoista, kuulinko oikein.

Madonna toistaa useassa biisissä myös omaa nimeään ja alleviivaa itseään bitchinä. Itseironiaa? Ei, en usko. Sanoja Madonna ja itseironia ei voi käyttää samassa lauseessa. Ei tuossa kylmässä kalkkunassa ole itseironiaa, saati huumoriakaan.

Levyn fiittaajat ovat yhtä noloja kuin koko levykin. Kaikista kamalin levyn biiseistä on Bitch I’m Madonna jossa fiittaa Nicky Minaj. Hirveä biisi joka vain kamaloituu loppua kohden.

Ensin ajattelin että levyn paras biisi olisi Devil Pray, kunnes tajusin, miksi se kuulostaa hyvältä. Sävelkulku on hyvin lähellä klassikkoa House Of The Rising Sun. Eli pöllittyä musaa.

Kuuntelimme kaverin kanssa levyn läpi. Hänen kommenttinsa olivat: ”ai vaihtuiks tässä jo biisi” ja ”eikö tää levy jo lopu?”.

Jos levyltä jotain haluaa välttämättä kuunnella, kannatta kuunnella esimerkiksi ihan hyvät hitaat: Joan of Arc, Heartbreak City, Wash All Over Me ja Messiah.

Tämä mummo joutaa jo eläkkeelle. Balladit vs. kamala tekno. Haluaako rouva lopulta sanoa mitään muuta kuin fuck?