Pässit

Vuoden mielenkiintoisin elokuva tulee Islannista

Kuka tunnustaa nähneensä edes yhden Islantilaisen elokuvan? Itse en kyllä tuota asiaa pohtiessani saanut yhtäkään päähäni. Siksipä haastan teidät arvon leffakävijät. Jos aiotte tänä vuonna katsoa yhden ei suomen, eikä englanninkielisen elokuvan, olkoon se Pässit.

Upea vähäeleinen elokuva

Jossain Pohjois-Islannin laaksossa (Bolstadar) asuu kaksi jo iäkkäämää veljestä vierekkäin omissa taloissaan. Kummallakin on oma lammastila. Erikoista tilanteessa on se, että he eivät ole puhuneet toisilleen neljäänkymmeneen vuoteen. Ainoa viestintätapa on kirjelähetykset koiran kantamana. Laaksossa ilmenee kuitenkin skrapia (vrt. hullun lehmän tauti), joten kaikki laakson lampaat on teurastettava. Onko veljesten nyt lähennyttävä toisiansa?

Leffa on Islannin Oscar ehdokas, ja syystäkin. Aiheen ei äkkiseltään uskosi kiinnostavan, mutta leffassa on aivan omanlaisensa, jopa maaginen tunnelma. Elokuvasta välittyy samanlainen fiilis, kuin meistä suomalaisistakin ihmisistä. Turhia ei puhuta. Puuhaillaan omiamme ja annetaan muiden elää omaa elämäänsä.  Veljeksistä toinen on räyhäävä juoppo ja toinen tunnollinen kärsijä.

ELOKUVASSA ON eräänlaista Kaurismäkeläisyyttä, mutta myös iskuina vyön alle osuvaa, yllättävää sysimustaa huumoria. Pari kertaa elokuvan aikana purskahdin totaaliseen nauruun ja heti perään ajattelin, että saako tälle edes nauraa?

Hidas tempo, kauniit, jylhän koruttomat maisemat jatkuvat myös askeettisissa sisätiloissa. Ja kaihoisa yksinkertainen musiikki säestää upeasti elokuvan kerrontaa.  Yli kuusikymppiset herrat Sigurõur Sigurjónsson Gummina ja Theodór Júlíusson Kiddinä tekevät huikeaa roolityötä.

Hieno kokemus kerta kaikkiaan. Menkää kokemaan tämä elokuva. Aika kyyninen täytyy olla, jos loppukohtaus ei saa silmäkulmaa kostumaan.