Kerro minulle jotain hyvää

Kaunis tarina hyvillä näyttelijöillä varustettuna.

Tämä leffa on ilmeisestikin tämän vuoden Tähtiin kirjoitettu virhe elokuva. Samalla se on oiva sekoitus Pretty Womania ja Rakkauden valinta (Dying young) elokuvista, joissa kummassakin sattumalta näyttelee Julia Roberts. Ja tämähän leffa toimii. Ainakin tämän kyynistäkin kyynisemmän kriitikon kyynelkanavat aukesivat.

Nuori Lou Clarke (Emilia Clarke) saa potkut kahvilatöistään, ja työt ovat brittien pikkukaupungissa kortilla. Kuin lottovoittona hän saa työpaikakseen pestin hoitaa nuorta, kaulasta alaspäin halvaantunutta Will Tayloria (Sam Claflin). Äreä Will on rikas, elämäänsä kyllästynyt entinen sporttihirmu, joka ottaa kiukuttelunsa kohteeksi Loun. Mutta Loun elämänmyönteisyys, positiivinen hulluus ja outo pukeutumistyyli kuitenkin saavat kyynisen kiukkupussin vähä vähältä leppymään. Lou saa kuitenkin vahingossa tietää, että kun hänen puolen vuoden työsopimuksensa päättyy, Will on menossa sveitsiläiselle klinikalla hommatakseen laillisen armokuoleman.

Sisukas Lou, yhdessä Willin vanhempien kanssa yrittää kuitenkin saada elämänilon palaamaan nuoreen mieheen, ja käännytettyä hänen päänsä eutanasian suhteen. Nuori nainen päättää näyttää elämän parhaita puolia viemällä raajarikon miehen erilaisiin tapahtumiin ja paikkoihin. Romantiikkaakin on ilmassa, mutta omat kimurantit kuviot tuovat mukaan myös urheiluhullu mustasukkainen poikaystävä ja vararikon partaalla oleva perhe. Elokuva perustuu Jojo Moyesin menestysromaaniin josta hän itse on kirjoittanut leffan käsiksen.

Teksti toimii hienosti, tosin hieman ennalta arvattavasti, sopivan komediallisesti ja siirappisesti, eli tunteisiin vetoavasti, mutta ei jenkkimäisen ylivaluvasti. Varsinkin naisyleisö tulee leffaa rakastamaan.

Leffan parasta antia ovat huikean hyvät brittinäyttelijät, sillä yhtään huonoa roolisuoritusta ei elokuvasta löydy. Sivurooleissa on paljon tuttuja naamoja esimerkiksi perheen isää näyttelee Downton Abbeysta tuttu Brendan Coyle, Williamin isää Charles Dance (Alien 3, Gosford Park), ja vilahtaapa Joanna Lumley (Safiiri ja teräs, Absolutely Fabulous) hauskassa pikkuroolissa.

Mutta hienoimmat roolit tekevät nuoret lahjakkaat Clarke ja Claflin. Ei uskoisi että toinen on hetki sitten nähty Terminatorin Sarah Connorina ja toinen Nälkäpeli –sarjan Finnickinä. Näiden kahden välinen säteily, läsnäolo ja kemia on miltei käsinkosketeltavaa. Kaunis elokuva, jota varmasti miettii jälkeenpäinkin. Sopii niille, joille tällainen uppoaa. Kiinnittäkää huomiota myös hienoon soundtrackiin.