Kahdeksantoista
Tampereen Yhteiskoulun lukion työryhmä ja Tampereen Teatterin taiteelliset suunnittelijat ja tekninen ryhmä yhteistyössä.
Nykyajan koulumaailma kohtaa realiteetit 1918 naisnäkökulmasta. Äskeinen Facebook päivitykseni meni näin: Mä oon ihan puulla päähän lyöty. Ja jossain hurmiotiloissa. Mietin, että olis varmaan pitäny vaan juosta joku 20km pokelenkki heti tohon perään.
TYK:in ja Tampereen Teatterin yhteistyössä tehty näytelmä Kahdeksantoista oli sen verran kovaa kamaa, että samasta 1918 aiheesta tällä viikolla kaksi ensi-iltaan tulevaa isojen näyttämöiden juttua saavat kyllä vakuuttaa mut hyvin, että pääsevät vielä paremmiksi.
Somesta puhutaan, rasismista, ulkonäköpaineista, varsinkin kuka on omasta mielestään liian läski ja kuka on taas jo liiankin nätti ja sillä lailla kadehdittava. Vuonna 1918 naisilla, itseasiassa tytöillä asiat olivat toisin. Silloin taisteltiin aatteen vuoksi. Työläiset, eli punaiset, ja parempiosaiset valkoiset ottivat yhteen verisesti ja yksi suurimmista tapahtumapaikoista oli Tampere, työläisten kaupunki.
Tarina seuraa neljän erilaisen, noin kahdeksantoista vuotiaan lukioikäisen tytön kamppailua omia luurankojaan vastaan, samalla kun heidän pitäisi tehdä esitelmä kouluun Suomen sisällissodasta naisten näkökulmasta. Rikkaan perheen Hilma, on saanut käsiinsä päiväkirjan, joka valottaa tammikuun 1918 lopussa alkaneita tapahtumia. Lopulta tyttöjen tarina imee heidätkin ja samalla katsojat mukaansa.
PITÄÄ muistaa, että saamme nauttia lavallisesta nuoria naisia, jotka ehkä tähtäävät elämässään näyttämötaiteen pariin. Kaikki eivät ole rooleissaan tai lauluissaan parhaimmillaan, mutta edessä on varmasti vielä huikea ja antavainen ura kuka sille lopulta päätyy.Mutta se uskomaton voimantunne, minkä tuo melkein parikymmenpäinen nuori naislauma saa katsojille välitettyä, on jotain uskomattoman pöyristyttävän hienoa ja kadehdittavaa.
Katsoja saa ammentaa itselleen asioita siitä, missä nuoret menee tällä hetkellä, mitä ne ajattelee ja tuntee. Luoko vanhemmat kuitenkin heille enemmän paineita kuin toiset nuoret? Ja sitten se kamala historiapiikki meidän kaikkien lihaan. Ei tuollaista olisi saanut tapahtua! Reaktiona katomossa on pahoinvointi. Mutta kun näin on valitettavasti tapahtunut. Siltä emme helvetti voi silmiämme ummistaa.
UPEAA musiikkia hienoine sävellyksineen, mahtava liveorkesteri, hienot koreografiat, antautumista, draamaa, hyvää ohjausta, käsittämättömän onnistunut käsikirjoitus ja juuri se, miten yleisö nauraa, vakavoituu, nyyhkyttää ja saa päällensä onnistuneen energiaryöpyn, tekee tästä esityksestä viiden tähden arvoisen.
Nostan hattua, että tällaista yhteistyötä kahden tärkeän instannsin välillä tapahtuu. Uskon, että sekä nuoret, että vanhat jäärät saavat oppia toisiltaan. Sekä vireyttä ja voimaa.
Esityksiä ei ole montaa, mutta hieman huhuja kuulin, että niitä yritetään järjestää lisää. Toivottavasti siinä onnistutaan. Ja toivottavasti kritiikkini saa menemään ja katsomaan tämän esityksen.
