Tytöt 1918
Visuaalisesti vahva kuvaus tamperelaisuudesta, työväen taistosta ja naisista kaiken tämän keskellä
Itselläni oli jo valmiina vahva ennakkoluulo siitä, mitä tänään tulisin näkemään ja kuulemaan. Osittain osuinkin oikeaan. Näyttävä, mutta valitettavasti musiikillisesti jo kierrätetty tuotos. Tekstikin olisi kaivannut vielä editointia. Tarina on historiantunneilta toivottavasti tuttu ja perustuu myös osittain Anneli Kannon romaaniin Veriruusut.
ERI ikäisiä naisia työskentelee Tampereen tehtaissa töissä huonolla palkalla. Suomi on juurikin itsenäistynyt. Köyhyys vaivaa maata ja nuorien tyttöjenkin on mentävä töihin. Porvari rikastuu ja alistaa. Työväenluokka nousee kapinaan. Siitä alkaa joitain kuukausia kestänyt sisällisota. Punaiset vastaan valkoiset.
Tarina seuraa kourallisista naiskaartin elämää. Tarina alkaa kun naiset ja tytöt kertovat milloin ja miten kuolevat. Eli katsojalle ei lopussa tule yllätystä, että kamalista kohtaloista on kyse.
NÄYTELMÄN suurin miinus piilee tekstissä. Sitä on liikaa ja hahmoja on liikaa. Sirkku Peltola ohjaa kyllä jäntevästi, mutta tarina pirskahtelee usein sivuraiteille liikaa. Henkilöhahmoille käy kuten usein elokuvissa, niihin ei saa tuntumaa, eikä oikeastaan minkäänlaista tunnesidettä. Kun lopussa kuolema korjaa satoa, istuin itse katsomossa aika tunteettomana. Yleensä pystyn eläytymään henkilöhahmoihin ja heidän kohtaloihinsa, mutta nyt jäin kylmäksi.
Lisäksi näyttämöllä usein tapahtuu niin paljon yhtäaikaa, että vähempikin olis riittänyt. Välillä kiirehditään niin, että repliikit jäävät kuulumatta räiskeen keskellä. Sekään ei auta tunnesiteen kehittämistä hahmoihin.
TOINEN pettymys oli musiikki ja sanoitukset. Säveltäjä Eeva Kontu ja sanoittaja Heikki Salo näyttivät kyntensä hienosti Viita-musikaalissa. Mutta sepä juurikin tuo sellaisen fiiliksen, että nämähän on jo vähän niinku kuultu nämä biisit. Jälleen oli mukana hienosti rockahtavaa otetta ja uutena upeasti musiikkiin upotettuja rap-osuuksia, mutta silti liian samankaltaista kuin aiemmin.
Bändi tekee hienoa työtä niin syntetisaattorein kuin klassistenkin instrumenttien kanssa, sitä ei käy kieltäminen. Lumen paino -kappale jää hienona ja kauniina mieleen.
Lavastus, valot ja projisoinnit ovat upeita. Näyttämö muuntautuu kohtauksellisesti kauniisti eri tilanteisiin Mutta olisikohan tässäkin vähempi keikarointi riittänyt? Kaunein kohtaus oli kaihoisa ja toiveikas Suvihäät.
Marjo Kuuselan koreografiat ovat vaikuttavia ja noin suuren joukon liikuttelu vaatii tarkkuutta ja siihen päästään. Ihmiset liikkuvat vahvistaen tunnelmaa kauniilla tavalla. Näissä kohtauksissa jopa osataan pitää tanssijat välillä statisteina taustalla.
ROOLEISTA jää mieleen eniten yllättäen sivuhahmoja. Kaisa Hela tekee mainion ja tarinaan sopivaa keveyttä ja huumoriakin tuovan roolin hieman lortahtavana työläisnaisena. Saska Pulkkinen on mitä mainioin roolissaan ja laulaa upeasti. Itseasiassa kaikki lavalla laulavat hyvin. Pidin myös Miia Selinin ja Suvi-Sini Peltolan pienistä ja tärkeistä roolisuorituksista. Kummankin näyttelijäntyö ja artikulaatio on hyvin tunnistettavaa mutta ei maneerista. Ja kyllä koko kööri on lavalla ammattitaitoista ja heitä on ilo katsella.
Yleisöä kosiskellaan oikein isolla kädellä tässä suurproduktiossa kaikella komeudellaan, jopa mahtipontisuudellaan. Ja ainakin ensi-ilta yleisön reaktio aplodeissa vaikutti aidolta. WC- ja narikkapuheissa kuulin kyllä samansuuntaisia mielipiteitä mitä tässä itsekin totean.
Mielenkiinnolla odotan muiden kriitikoiden rehellisiä mielipiteitä. Itse hieman petyin, mutta kyllähän tämä ehdottomasti katsomisen arvoinen on.
