The Grudge

Kaunan kirous tekee hyytävän paluun

Ensimmäinen Japanilainen Ju-On elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2002 ja pari vuotta myöhemmin jenkkiläisen versionsa. Muutamia jatko-osia myöhemmin ketju katkaistiin, kunnes nyt on taas uusinnan aika Remakessa. Tai oikeastaan tätä ei edes voi sanoa uusintaversioksi, koska leffa ottaa vain pohjan vanhasta tarinasta, muutamia tuttuja elementtejä ja säväytyksiä, mutta luo silti uuden, yllättävän hyvän, ja mikä parasta, pelottavan tarinan. Tämän elokuvan traileri on taas niitä, että sen nähtyään huokaisee: ”tämä on taas näitä tylsiä uudelleen lämmittelyjä”. Mutta totuus on onneksi toinen.

Elokuva kuljettaa useampaakin, muutamien vuosien sisällä, joskus 2000 luvun alussa tapahtunutta tarinaa sujuvasti eteenpäin. Perheen äiti on tuonut Kaunan (hyvinkin tutun oloisesta talosta) Japanista tuliaisena Yhdysvaltoihin. Pian koko perhe, isä, äiti ja tytär ovat kuolleita. Taloon muuttaa vanha pariskunta vähän myöhemmin, ja kohta taas kuullaan örinää, ja aavelapsi on mukana kuvioissa. Samoin kirouksen uhriksi joutuu kiinteistönvälittäjä pariskunta taloa kaupatessaan. Kaunassahan kyse on siitä, että ken taloon jalallaan astuu, saa Kaunan kirouksen kimppuunsa. Vähän myöhemmin poliisiäiti  Muldoon (Andrea Riseborough) myös astuu kynnyksen yli selvitellessään talon murhenäytelmiä, ja taas ovat kaikki kaunaisen kalpeat kummitukset kimpussa. 

Alkuperäisessä (sekä Japsi, että Jenkki versioissa) viehätti mysteeri ja aavelapsen kohtalo. Toki myös ahdistava örinä. Nyt kun tuo kaikki jo tiedetään, ollaankin näppärästi rakennettu ihan omanlainen uudenlainen tarina. Niinkuin sanoin, se lainailee vanhasta, mutta on silti omanlaisensa ja täysin erilainen. Ehkä loppuratkaisussa hieman pliisuillaan liikaa, mutta kuitenkin kertomus on mielenkiintoinen ja ihanan ahdistava. 

Suurin osa säikyttelyistä on täysin ennalta arvattavaa, ja välillä mennään tylsästi jump scaryn puolelle, mutta pääosin inha tunnelma jyllää läpi koko elokuvan. Trailerissa mielestäni on jopa,yksi kohtaus, mitä elokuvassa itseasiassa ei ole. Tai sitten vain pidin silmiäni juuri silloin kiinni. 

Nyt ei näytetä tissejä, eikä leffassa pyöri kauniita teinejä. Näyttelijät ovat vanhoja ja rumia, kuten tarinakin. Riseborough tekee itselleen hyvin epätyypillisen roolin meikittömänä riutuneena poliisina, ja äitinä hienosti. 

Hienovaraista, jopa aikusenmakuista kauhuviihdettä. Tälle soisi jatkoa lisää, niiden suht kamalien kahden jenkkiversion jälkeen.