Anastasia

Arvio

Kuvat: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri

Rakastettu animaation musikaalisovitus kuljettaa Romanovien mahdollisen jälkeläisen tarinaa läpi 1920-luvun Neuvostoliiton aina Pariisiin saakka jo ikivihreiksi vakiintuneiden sävelien tahdissa. Musikaali sai Suomen ensi-iltansa Tampereen Teatterissa 2.9.2022.

Animaatiosta musikaaliksi

Anastasian musikaalisovitus sai ensi-iltansa noin kaksikymmentä vuotta animaatioelokuvan jälkeen Yhdysvalloissa, jonka jälkeen näytelmä on esitetty ympäri maailmaa. Vaikka tarina onkin sadunomainen, niin näytelmästä on poistettu animaation fantasiamaailma Rasputiineineen. Tilalla on nuoren Neuvostoliiton pyrkimys pitää kansa kurissa sekä estää entisten hallitsijasukujen henkiin jääneiden perillisten mahdolliset vallankaappausyritykset. Tarina saakin näin maadoittuneemman lähestymiskulman suurruhtinassuvun mahdollisen viimeisen jälkeläisen matkalle. 

Musiikillisesti näytelmä lainaa elokuvalta useita tuttuja kappaleita sekä melodioita, jotka kantavat läpi näytelmän. Mitäpä Anastasia olisikaan ilman Muisto tuo joulukuinen (Once Upon a December), Matka menneeseen (Journey to the Past) tai Oppia sä voit sen (Learn to Do It) -kappaleita?

Kappaleita ja melodioita on tehty kuljettamaan uudistettua tarinaa. Näistä kappaleista ehkä yksi vaikuttavin ja koskettavin oli Unelmiin. Vastaavasti uusissa kappaleissa oli nykymusikaalien kaatolaarikamaa, jotka eivät juuri tuoneet teokseen mitään uutta – jopa puheosuudet olisivat ehkä pitäneet draaman paremmin yllä. Tämä kritiikkinä musikaalia kohtaan, ei Tampereen taidokasta tuotantoa. 

Rakenteellisesti jo Broadwayn tuotanto on saanut kritiikkiä epätasaisista sivujuonista. Selkeästi Tampereen Teatterin Anastasiassa jälkimmäinen puolisko on paremmin tarinallisesti kulkeva kokonaisuus – toisaalta ensimmäinen puolisko antaa musiikillisesti enemmän animaatioin faneille. 

Musikaali kuin soittorasian sisältä

Tampereen Teatterin Anastasia on ilahduttavaa silmäkarkkia 250 pukukokonaisuudellaan ja 20 näyttämökuvallaan. Eri kohtauksista siirrytään toiseen kuin elokuvan leikkauksilla. Projisioiden ja fyysisten lavasteiden saumattomuus luo illuusion palatsimaisesta suuruudesta Tampereen Teatterin intiimillä päänäyttämöllä. 

Pia Piltz Anastasiana on nappivalinta. Tuntui, että hänen ei tarvinnut näytellä rooliaan, vaan eli sitä upeasti läpi näytelmän ja vieläpä upeasti laulaen. Sinikka Sokka leskikeisarinnana tekee loistokkaan roolin, joka toi esiin monitasoisen hahmon monia puolia. Oikeastaan samoilla sanoilla voisi kuvata myös Joel Mäkisen Glebiä. Tarinan uusi pahis oli kutkuttavan ristiriitainen. Yllättävin parikemia ja komedian ajoituksen mestarillisuutta toivat näytelmään Kaisa Hela ja Ville Majamaa Lilyn ja Vladin rooleissaan. Teknisesti huippulahjakas ja suomalaisen musikaaliskenen kärkeä edustava Petrus Kähkönen tuntui ehkäpä vähän liiankin turvalliselta valinnalta muiden rinnalla. Hänen Dimitrinsä avasi kauniilla tavalla hahmon historiaa, mutta romanttinen jännite hänen ja Anastasian välillä valitettavasti jäi uupumaan. 

Anastasia on suuri teos ja se ei olisi mitään ilman ensembleään ja muusikoita. Näyttämöllä nähdään 28 esiintyjää sekä kuullaan kapellimestarin ja 15 muusikon huikeat sävelet. Erityisesti upeat tanssikohtaukset aina tanssiaisiskohtauksista balettiin kuljettavat kokonaisuutta upealla tavalla eteenpäin.

On hienoa, että Samuel Harjanne on tuonut suomalaiseen musikaaleihin kunnianhimoisia toteutuksia. Hänen kädenjälkensä on vahva ja laatu tasaista Anastasiassakin. Tämä sekä hyvässä että pahassa. Harjanne-saturaatio on ollut viime vuosien aikana ollut korkea kuin dragqueenin kengän korko. Tänäkin syksynä ensi-iltansa saavat musikaalit niin Tampereen Työväen Teatterissa kuin Helsingin kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterin ohella. Pystyykö Harjanne pitämään otteensa tuoreena kansainvälisten viihdemusikaalien tekijänä, vai olisiko suurten näyttämöiden aika antaa jo tilaa uusille lupauksille? 

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää