Vanhempainilta

Syviä kokemuksia lapsen kanssa kasvamisesta

Veikko Nuutisen näytelmä Pasi Was Here sai ensi-iltansa TTT:llä vuoden 2018 alussa. Se oli hillitön, roisi ja paljon asiaa sisältävä teksti. Tällä kertaa Nuutisen näytelmä Vanhempainilta ei yllä samaan glooriaan. Ehkä olen vääränlainen katsoja arvioimaan tällaista esitystä. En omista lapsia, en halua saada lapsia, tuskin tulen saamaan lapsia. Olen itse tällaisen tien valinnut. Saan kyllä ihan tarpeeksi kuulla lapsista työkavereiltani, asiakkailtani ja ystäviltäni. Se riittää.

Toki kurkistus näytelmäkirjailijan näkökulmasta, hänen kokemukseensa lapsen saamisesta kiinnostaa. Näytelmän aihe, isä ja poika menossa päiväkodin vanhempainiltaan, siihen valmistautuminen, siellä toimiminen ovat mielenkiintoista seurattavaa.

Katsojan päälle vyörytetään hyvin runsaasti asioita isyydestä, lapsen kyselyiästä, painajaisista ja muista iseistä. Kuinka paljon erilaisia isähahmoja voi olla, ja kuinka ne ovat kaikki erilaisia? Todellakin huomaa tekstin syntyneen tarkkailemalla maailmaa oman lapsensa kanssa. 

En erityisesti pitänyt ohjauksesta (Juho Gröndahl ja Veikko Nuutinen). Se on hyvinkin tavanomaista ja kikkailematonta asettelua näyttelijöitä perinteisesti tiettyihin paikkoihin. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta se on myöskin yllätyksetöntä perusteatteriohjausta. Kirahvi- ja juopottelukohtaukset olivat täysin turhia ja näytelmää hieman ärsyttävästi pidentäviä mitäänsanomattomuuksia.

Nuutisen tekstissä ei sinänsäole mitään vikaa. Mutta se on aika tupaten täyteen ahdettua erinäisiä isyyden näkökulmia ja asioita. Ja varsinkaan kun näytelmä ei tunnu saavan minkäänlaista kohokohtaa, tai kliimaksia, kakkospuolella katsoja alkaa herpaantua tekstin ja tarinan vyöryyn. Painolastiin ja asiaähkyyn.

Mutta näytelmän parasta ja hienointa antia ovat upeat näyttelijät. Kunnon ihmeneloset! Anne-Mari Alaspää tekee hienoja rooleja räkäänsä nuolevasta kakarasta, rooliinsa huokaisten pukeutuvasta päiväkodinopettajasta asti. Mieletön sekamelska taitavasti toteutettuja rooleja. Isän roolissa hartaasti vuoristoradan tiimellyksessä mukana pysyttelevän Tero Koposen roolityöskentelyä on kerta kaikkiaan ilo seurata. Tämä ei ole helppo rooli.

Eikä ole helppo rooli Auvo Vihrollakaan. Hän on pieni lapsi lavalla, koko näytelmän ajan. Välillä suorastaan unohtaa, että tässä katselee oikeasti vanhempaa konkarinäyttelijää, eikä aitoa lasta. Kerrassaan vankalla ammattitaidolla vedetty alusta loppuun asti.

Eniten kuitenkin ihastuin Riikka Papusen rooleihin. Useampi mieshahmo, joissa oli jykevää syvyyttä, muutama muu rooli, mutta kaikesta ahdistavimman ärsyttävimmän hauskin hahmo oli super äitipuoli. Kylmäävän kauniisti toteutettu hahmo, johon en haluaisi pimeällä kujalla törmätä.

Yllätyksenä lavalla nähdään Radiohead ja Rasmus-Nallekin, mutta kyllä hienot ja taitavat näyttelijät pelastavat tämän Vanhempainillan.

Toki oikeassa elämässä jättäisin nämä lettukestit, kahvittelut ja lomakkeen täyttämiset mieluusti väliin.  Otan osaa lapsia omistavien arkeen. Nostan teille henkistä hattua.