Koputus

Äänimaisemaltaan vangitseva elokuva

Kolme sisarusta palaavat 15 vuoden jälkeen mökille, aikomuksenaan hyvästellä lapsuudenkotinsa, ja sen jälkeen myydä se sekä metsä sen ympäriltä. Pian kuitenkin 15 vuoden takaiset tapahtumat alkavat alusta.

Mitä silloin tapahtui? Miksi perheen isä löydettiin pihalta kirveellä tapettuna? Minne äiti tuolloin katosi? Miksi perheen nuorin lapsi oli teljetty yläkertaan häkkiin?

Max Seeckin ja Joonas Pajusen käsikirjoittama esikoisohjaus toimii hyvin suomalaisen kauhuelokuvagenren mukaan. Kovinkaan pelottava se ei ole, muutamaa kevyttä jump scarea lukuunottamatta. Mutta sen toimivuus ammentaa hyvin Suomen luonnosta ja mytologiasta. En yhtään ihmettele, että elokuva on myyty jo yli 70 maahan. 

Itse pidin noin vuoden takaisesta Pahanhautoja-elokuvasta hieman enemmän. 

Mutta tämäkin pätkä vakuuttaa laadukkuudellaan monessakin suhteessa.

Pääosa kolmikko Inka Kallén, Saana Koivisto ja Pekka Strang sisaruksina onnistuu rooleissaan hienosti. Myös sama perhe (eri näyttelijät toki) isän ja äidin kera 15 vuoden takaumissa toimii jouhevasti. 

Parasta elokuvassa on äänimaailma. Äänet ja musiikki, joista käsittääkseni kunnian saa ottaa Tuomas Kantelinen. 

Kaikki ovien kirskunnasta, lattialautojen narahduksiin ja risujen rasahteluun tuodaan katsojan korviin suurieleisesti ja inhottavan realistisesti. Niille on annettu suuri ja kuuluva osuus. Ja juuri ne luovatkin elokuvan suurimman pelottavuuden, jopa ahdistavuuden. 

Kuvaus, valaistus ja ohjaus toimivat. Pisteet myös elokuvan lavastajalle. Mökki on juuri sellainen inhottava lapsuudenkoti, jonne ei kyllä haluaisi palata. Koskaan. 

Käsikirjoitus toimii jouhevasti alusta loppuun saakka. Toki tällainen vanha kauhuleffafriikkikehäraakki aavistelee lopputuleman jo hyvissä ajoin. Lopun, miten sen nyt sanoisi paljastamatta liikaa, kohtaaminen luonnon kanssa, on ehkä hieman yliampuva ja jopa kevyen naurettava, mutta samalla myös toisaalta tarpeellinen elementti.

Lopun ratkaisuista, itse koputus on hyytävän ahdistava ja samalla myös toisaalta kaunis. Ehkä ensimmäisten tekstien jälkeen tulevan yllätyksen olisi jopa voinut jättää pois. Se ei tuo elokuvaan mitään merkityksellistä lisää. 

Hienoa, että Suomessa on oikeasti alettu tehdä hyvää kauhua. Eli Kuutamosonaatti (1988) saa hienoa perinnettä uusista tekijöistä.