Homma hoidossa rouva ministeri

Farssi on farssi, vaikka sen putoavaan ikkunankarmiin laittaisi.

Hyvät farssinäytelmät ovat yleensä jo niitä ainaisesti ja ikuisesti kierrätettyjä klassikkoja. Suomalaisissa farsseissa juostaan peppu paljaana aittaa ympäri ja muualta maailmaa, pääosin jenkeistä tai briteistä tulevissa, juostaan suht siveästi vain housut hukassa. 

Pääasiassa kuitenkin seksi, kielletty tilanne, petetty aviomies tai vaimo. Tämän farssin erityiseksi tekee sen, että sen pääosassa kieroilevana, lipevänä ja hommat aina ratkaisevana henkilönä on nainen. Nainen, joka sattuu olemaan ministeri. Näytelmä on loistavasti käännetty nykyhetkeen ja Suomeen. Nyt, kun meidän hallitus on levällään kuin lihapiirakka. Upeasti öevällään on myös tämä näytelmä.

Pääosan ministeri Reetta Kettunen (Teija Auvinen) on jo näytelmän aluksi keksinyt valmiiksi juonen viettää aikaa nuoren lemmettynsä Johannes Mainelakeuksen (Janne Kallioniemi) kanssa aikaa sviitissä.

Kunnes. 

Kunnes paukkaavat paikalle hotellinjohtaja (Samuli Muje) ja rahanahne kerrospalvelija Mannerheim (Mika Honkanen). Ja sittenhän ikkunan välistä löytyy ruumis. Ruumiin piilottelua on farsseissa ennenkin nähty, mutta ei ehkä näin hilpeällä tavalla. 

Ja farsseissahan aina pitää olla ovia. Paljon ovia. Ikkunoita, parvekkeita ja komeroita. Tällä kertaa alas rymähtelevä liukuikkuna. 

Mukaan käsittämättömään valheiden ja hirvittävän uskomattomaksi paisuvaan sukulaisuussuhteiden verkkoon ympätään jo totta kai aiemmin mainitut henkilöt, muutama puhelu hotellihuoneeseen, mustasukkainen vaimo (Emmi Kaislakari), yksi nössö aviomies (Johannes Korpijaakko) sekä eräs lähihoitaja (Hiski Vihertörmä).

Kyllähän tästä saadaan kasaan oikein kunnon farssinkääryle. Tämä on kantaesitys Suomessa. 

ALUNPERIN TEOS tunnetaan nimellä It’s Her Turn Now (Ray Cooney), joka on sovitettu teoksesta Out Of Order (sovittanut Michael Barfoot). Sen on suomentanut Sami Parkkinen ja hyvin onkin suomentanut. Se on nykyaikainen ja vaikka en ole alkuperäistä tekstiä lukenut tai nähnyt, niin näen heti, että tässä suomennuksessa on huikeaa taturointia ja kielellistä ilottelua. 

Ohjauksesta vastaa Milko Lehto, jolle on annettu haasteeksi vetää tämä Tampereen Työväen Teatterin suurelle näyttämölle. Tosin tämä olisi ehdottomasti jo pelkästään näyttelijöiden esityksessä rytmillisesti käytettyjen kävelymatkojen takia Salmelaisen näyttämön kamaa. Mutta Milko saa kokonaisuuden toimimaan.  

Tämä tosin olisi pikkujoulukauden teatteria tai kesäteatterin aikaan parempaa. Hieman ihmettelen tammikuun ensi-iltaa. Mutta valoahan tämä meille tuo. 

SUUREN SUURENA, kamalan ihanana lohikäärmeisenä ja kierona poliitikkona roolissansa loistaa Teija Auvinen loistavana näyttelijänä. Mahtava rooli tehdä ja vielä mahtavampi suoritus. Niin ja se ikkunan väliin jäänyt ruumis. Moista ruumista en ole aiemmin lavalla nähnyt. Enkä halua nähdä Saska Pulkkista ruumiina, paitsi roolissaan. Ihanan lötkön valuva suoritus.

”Nyt on Miia Selinin kausi meneillään – hän loisti Marplena ja nyt Jaana Lättinä,” totesi avecini.

Olen samaa mieltä. Onko nyt Selin saanut itselleen mieluisia rooleja jotenkin erityisen paljon? Ei sillä, jos tsekkaatte aiempia Selin-kehujani, niin olen aina tykännyt hänestä. Tänään nähtiin heittäytymistä tällaiseen komedialliseen rooliin, että oikeastaan itkettää ja naurattaa samanaikaisesti. Hankala rooli, jota onnistutaan ihanan ärsyttävästi kasvattamaan arasta vässykästä oikeastaan tarinan pääsankarittareksi. Ihan nappihuikeaparas suoritus!

EN OSAA arviossani olla käyttämättä fraasiani: en ole farssien ystävä. Tällä kertaa en aloittanut sillä. Lopetan.

Mutta, tämä on loistava farssi. Ja tämä naurattaa. Se pudottaa katsojan ihanasti tästä todellisuudesta– eihän näin voi tapahtua? Ja se onkin juurikin se ihana teatterin taika. Kyllä kai tämä periaatteessa voisi tapahtua? Toivottavasti ei kuitenkaan minulle.

Niin ja niitä farsseista. Korostan, että tämä oli poikkeus. En silti halua siihen kesäteatteriesitykseen, missä Samuli Muje juoksee pallit heiluen pitkin suota ja talloo kanervikkoa.