Pelottavan omalaatuinen elokuva En oikeastaan tiennyt leffasta mitään, kun sitä menin katsomaan. Hyvä niin. Olin vain bongannut leffan saamia hyviä ja hyvin ristiriitaisia kritiikkejä. Nyt kyllä ymmärrän miksi. Harvemmin tulee elokuvan aikana Lue lisää
Tags :Elokuva-arvostelu
Loistavaa mielen- ja sielunruokaa. Mutanttijoukkion viides oma elokuva asetti ainakin meikäläisen odotukset koville, ja kyllä, tässä leffassa odotukset palkitaan. Neljätoista vuotta ensimmäisen X-Men -elokuvan jälkeen mennään todella synkissä Lue lisää
Nyt on hommat isolla. TÄYTYY myöntää, ettei ole leffateatterissa tärissyt ja jytissyt yhtä mukavasti sitten ensimmäisen Jurassic parkin. Uusin, jo suurinpiirtein kolmaskymmenes Godzilla-filmatisointi on viihdettä isolla veellä. Toisaalta hyvä katastrofielokuva ja Lue lisää
Toimintaa hyvin panostetulla juonella TÄYTYY myöntää, että menin katsomaan tämän leffan hyvin skeptisellä mielellä, koska mielestäni edellinen osa ei ollut kovinkaan kummoinen. Ja mielestäni Sam Raimin ohjaamat kolme HäLue lisää
Keskivertoscifiä väärillä näyttelijöillä. SUURUUDENHULLUISTA tietokoneista ja tekoälyistä on aiemminkin tehty elokuvia. Moni niistä on ollut hyvinkin toimiva, esimerkiksi Avaruusseikkailu 2001 HAL-tietokonehan on klassikko. Tämä leffa ei kyllä yllä lähellekään Lue lisää
Viipyilevää rakkautta. KAUNISTA kuvaa, melankolista tunnelmaa ja uskomattoman mukaansa tempaava äänimaailma. Näillä katsojan valloittava Only Lovers Left Alone on legendaarisen Jim Jarmuschin käsialaa. Elokuva kertoo kahden eri puolilla maailmaa elävän rakastavaisen Lue lisää
Juonellisesti laadukasta rytinää JOSTAIN syystä Kapun jatko-osa on Euroopassa saanut alaotsikokseen typerän The Return of the First Avenger. Itse pidän alkuperäisestä Winter Soldier nimestä huomattavasti enemmän. Marvelin leffat ovat elokuva elokuvalta Lue lisää
Kasvutarina sairauden varjossa. TOSITAPAHTUMIIN perustuva Dallas Buyers Club kertoo rodeossa vetoja keräävästä sähkömiehestä ja pikkunilkistä Ron Woodroofista. Heti alussa ilmenee, että Ron on saanut hiv-tartunnan. Tästä alkaa koskettava kertomus eläLue lisää