Dallas Buyers Club

Kasvutarina sairauden varjossa.

TOSITAPAHTUMIIN perustuva Dallas Buyers Club kertoo rodeossa vetoja keräävästä sähkömiehestä ja pikkunilkistä Ron Woodroofista. Heti alussa ilmenee, että Ron on saanut hiv-tartunnan. Tästä alkaa koskettava kertomus elämästä sairauden kanssa.

Leffa käyttää hienosti 1980-luvun ajankuvaa ja näyttää pelätyn aidsin uutena uhkana ihmiskunnalle. Tietämättömyys taudista ja sen tartuntatavoista saa ystävät välttelemään Ronia. Lääkitys on vasta kokeiluvaiheessa, mistään ei löydy apua.

Päähenkilö kuitenkaan ei lannistu. Lääkkeitä ja jopa uutta tietoa taudista löytyy rajan takaa Meksikosta.

Tästä alkaa taitselu byrokratiaa, sairautta ja omia ennakkoluuloja vastaan. Kamppailuun tautia vastaan, ja muita sairastuneita ihmisiä auttamaan, liittyy myös transsukupuolinen Rayon (Jared Leto). Hän haaveilee olevansa nainen, oikeine rintoineen, ennen kun sairaus vie voiton.

Dallas Buyers Club ei välttämättä ole elokuva, jota mennään katsomaan tarinan takia. Sitä katsotaan nimenomaan kahden hienon roolisuorituksen takia. Jopa niin hienojen, että pää- ja miessivuosa-Oscarit menivät molemmat ansaitusti tälle elokuvalle. Oikeastaan leffan kaikki muut roolit unohtuvat jo elokuvateatterista poistuessa, mutta nämä kaksi jäävät mielen perukoille pyörimään.

Matthew McConaghey tekee huikean pikkutarkkaa ja koskettavaa rollityöskentelyä sairaana miehenä, joka kehittyy pikkunilkistä hiljalleen hyväntekijäksi, kun hänen oma ymmärryksensä kasvaa.

Eikä Leto jää missään nimessä yhtään huonommaksi. Huumeriippuvainen, aidsia sairastava transsukupuolinen ei varmasti ole helppo rooli kenellekään. Mutta Leto tavoittaa sopivan miesnaisellisuuden hienolla herkkyydellä.

Molemmat näyttelijät laihduttivat itsensä langanlaihoiksi roolejaan varten. Se tuo hahmoihin todellista lisäuskottavuutta ja näyttää samalla karun totuuden taudista.

Elokuva on ehdottomasti draama – pieniä huumorikohtia unohtamatta. Kaunis ja koskettava.