Kuva, joka on kivun arvoinen

Helsingin keskustassa sijaitsevaan tatuointistudioon astuessaan kuuluu tasainen surina. Sitä säestää sermin takaa satunnaisesti kuuluva voihkaisu. Ellei tietäisi, missä on, voisi kuvitella tilanteen joksikin täysin muuksi.

Elina Ruuska on antanut Tatuata-liikkeessä työskentelevälle tatuointitaiteilija Tuppu Ritolalle kyynärpään työskentelyalustaksi. Kädet saavat synnyttää millaisen kuvan tahansa, vain hämähäkit, niiden seitit ja camel toet on kielletty.  Kyynärpäähän muodostuu pantterin pää.

Rakkaudesta lajiin

Tuppu Ritola on ollut kiinnostunut tatuoinneista pitkään. Ensimmäinen wow-efektin aiheuttanut kuva löytyi jo nuorena. Se oli kotikaupungissa Pohjanmaalla paikallisen kylähullun rintakehään tatuoitu kuva naisesta. Siitä kuvasta lähti liikkeelle piirtämisestä aina kiinnostuneen pojan innostus omiin tatuointeihin.

Tatuointeja alkoi ilmestyä ympäri kehoa. Myöhemmin, jo Helsingissä asuessaan, Ritolalle tarjoutui tilaisuus päästä oppiin Tatuata-liikkeeseen. Tatuoinneista oli tuohon mennessä tullut intohimo, eikä päätöstä tarvinnut miettiä kahta kertaa. Oppipoikana kului kaksi vuotta. Ammatikseen Ritola on tehnyt tatuointeja kohta viisi vuotta.

ENTÄ MILTÄ TUNTUU LUODA jotain niin pysyvää toisen ihmisen iholle? Ritola on miettinyt asiaa, mutta sitä on vaikea kuvailla.

Uran alussa pysyvän jäljen luominen tuntui oudolle, se aiheutti jopa pientä paniikkia. Sitten hän huomasi, ettei asiaa kannata ajatella muuten kuin kuvina ja taiteena.

Joillekin asiakkaille kuvat merkitsevät paljon, toisille ei. Tatuoinnin henkilökohtaisesta merkityksestä ei kuitenkaan kannata ottaa paineita. Asiaa liikaa ajatellessa on riski, että taiteilijan varmuus ja intohimoisen käsityön riemu häviävät.

Kun mikään ei riitä – vai riittääkö?

Elina Ruuskan haave tatuoinnista syttyi teini-iässä, mutta vanhemmat eivät olleet innostuneita kuvien ilmaantumisesta keholle. Ensimmäinen tatuointi ilmestyi parikymppisenä, pitkän pohdinnan jälkeen ja käsivarren sisäosaan. Kuvaa ja sen sijaintia harkittiin tarkkaan, eikä riskipäätöksiä haluttu tehdä.

Nyt, vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, Ruuska myöntää homman räjähtäneen käsiin. Häneltä löytyy kolmisenkymmentä eri tatuointia, vaikka laskut ovatkin menneet sekaisin jo parinkymmenen jälkeen. Aikoinaan tatuointimessuilla saattoi ilmestyä parikin uutta kuvaa viikonlopun aikana.

Ensimmäisten tatuointien  jälkeen Ruuska totesi olevansa lost case, menetetty tapaus, ja rakastavansa tatuointeja niin paljon, että niitä tulee lisää, kun ideoita syntyy.

AINA EI TARVITA EDES OMAA IDEAA. Tälläkään kertaa Ruuskalla ei ollut aavistustakaan, mitä kyynärpäähän on tulossa. Luotto Ritolan kädenjälkeen on muodostunut niin vahvaksi, että halu uuteen tatuointiin ja tyhjä kohta kädessä riitti ajan varaamiseen.

Mutta sattuuko se? Tatuoinnin kivuliaisuus riippuu jokaisen omasta kipukynnyksestä ja siitä, mihin kohtaan kehoa kuva tulee.

Ruuska ei välitä tatuoinnin aiheuttamasta kivusta. Ylpeys ja onni uudesta kuvasta vie aina voiton. Hänen rajansa kivun sietämisen kestossa menee 4-5 tunnissa. Isomman kuvan tekemiseen varataan useampi tatuointikerta. Loppujen lopuksi hankala asento ja sen aiheuttama kipu on pahempaa kuin neulakipu.

Tatuointeja tulee varmasti lisääkin, siitä ei Ruuskan mukaan ole epäilystä. Missä sitten menee raja, vai onko sellaista?

Kasvojen tatuoinnin Ruuska kiertää kaukaa, muuten riittää, että iholla on tyhjä kohta, johon kuvan voi ottaa.

Vaikka ensimmäistä tatuointia mietittiin pitkään ja hartaasti, enää uusi tatuointi ei ole niin vakava prosessi. Idea seuraavaan kuvaan saattaa tulla tatuointistudion tuolissa neulattavana ollessaan, kuten tälläkin kertaa. More is more.