Angry Birds Epic
Tutun turvallista ja hauskaa RPG mäiskintää
Angry Birds -pelit ovat tulleet pitkälle pelkästä palikkapinojen romauttamisesta ritsalla ja linnulla. On tullut avaruutta, Star warsia, hieman parjattu ajopeli Go, ja nyt hypätään perus vuoropohjaiseen roolipelimaailmaan.
Tarina on kaikista aiemmista peleistä tuttu. Ilkeät possuset varastavat lintujen munat ja sankarillinen lintujoukko erikoiskykyineen jahtaa niitä pitkin ja poikin possulandiaa. Pelityyli on yksinkertaistakin yksinkertaisempaa vuoropohjaista taistelua. Tuttua jo kaikista vanhoista Final Fantasy, Dragon Quest ja Breath of Fire peleistä. Eli jos on joskus jotain vastaavanlaista pelannut, tietää mitä on odotettavissa. Peli ei kuitenkaan, vaikka hauska ja värikäs onkin, ole suunnattu perheen pienemmille. Nimittäin vaikka alun ensimmäiset kymmenen kenttää menevätkin heittämällä läpi, sen jälkeen taso kovenee asteittain jopa tuskastuttavan rankaksi. Ja siinä vaiheessa kun aseistusta, puolustusta ja päähineitä (ja peruukkeja ) pitää sumplia ja vaihdella useaan otteeseen sopivan kombon löytämiseksi, voi pienimmillä pelaajilla päästä itku ja tarvitaan isukin auttavaa kättä.
Pelin kaikilla linnuilla on selkeästi oma tuttu roolinsa. Valkoinen on porukan parantajamaagikko, keltainen osaa mustan taikuuden, punainen on porukan ritari, musta yhdistelmä kaikkea ja sinininen, no joo, on muuten vaan hyvin kummallinen ja outo. Jokaisella linnulla on kolme vaihdettavissa olevaa asiaa. Päähine tai Matildalla (valkoinen ihan hassu lintu, oma suosikkini) peruukki ja sinisellä kolmella linnulla koko vaatetus, ase ja jonkinlainen kilpi. Päähine määrää hyökkäyksen tyylin, erikoisvoiman tai Rage Chili -mittarin täyttyessä isomman erikoiskyvyn. Aseita on erilaisia. On paistinpannua, ritsaa, palloakvaariota ja perinteistä miekkaa. Aseilla on myös omanlaisiansa voimia. Esimerkiksi tainnutus, kombohyökkäys useampaa kohdetta vastaan tai vaikkapa taian purku. Jokainen kantaa myös eräänlaista kilpeä. Niitäkin löytyy käsilaukusta vessapaperirullaan. Kyllä, luit aivan oikein. Nimenomaan lintujen pukeminen ja aseistaminen on erittäin hauskaa puuhaa.
ITSE TAISTELUSSA käytetään pääasiallisesti kolmea lintua. Muutama yksi vastaan yksi- taistelukin on ja matkan aikana ”vietkong” possut vangitsevat muut linnut ja silloin kaksi lintua joutuu suoriutumaan vapautustehtävästä. Vastassa on aina 1-7 vastustajaa. Myös possukoilla on omia erikoiskykyjä. On taikuria, parantajaa ja jotkut jysäyttävät päälle koko linturyhmän kaatavan, ison taian. Kaikista hankalimpia ovat zombie- ja aavepossut. Ne on tapettava aina yhtäaikaa, sillä niillä on kyky herätä takaisin taisteluun yhä uudestaan ja uudestaan. Ja säännöllisin väliajoin taistellaan toki aina isompaa bossia vastaan. Taisteluissa auttaa alareunassa täyttyvä ”raivo chili”, jonka täydentyessä voi laukaista kunkin linnun suurimman voiman valloilleen. Jotkut taistelut menevät läpi ihan tuosta vaan, mutta välillä joutuu miettimään ja pukemaan lintuja uudelleen ja uudelleen. Aina se voimakkain ase ei olekaan paras ja päähineiden vaihtelulla on todella suuri merkitys.
Kartta laajenee pikkuhiljaa ja siellä liikutaan maitse, lentäen, purjehtien ja jopa ”Where no bird has gone before”, eli sukellusveneellä. Kaikkiin paikkoihin voi palata keräämään taistelukentältä saatavia täysiä kolmea tähteä. Tähdet taas auttavat saamaan enemmän taistelun jälkeisiä palkkioita, eli raaka-aineita, joista taas voi rakentaa uusia aseita, kilpiä ja potioneja.
Kotipesässä tapahtuu lintujen pukeminen, aseiden ja taikajuomien valmistus. Kotipesään pääsee millon vaan kartalta. Pelin voi myös yhdistää Facebook-kavereiden kesken, jolloin kavereilta voi pyytää avustavia esineitä yms. Pelistä löytyy paljon myös ekstrakenttiä, joita ei voi pelata ilman kavereiden apua. Toki voi lainata pelin omaa linnuksi naamioitua possua, joka itseasiassa on hyvä apu rahan keräämisessä. Hauskoja ovat myös lisäkentät jokaiselle viikonpäivälle, eli näistä kentistä läpi päästessä saa paljon pelikolikoita, mutta ovat auki siis vain yhtenä päivänä viikossa.
Epicissä on paljon jippoja ja ekstrajuttuja, jotka pikkuhiljaa avautuvat vasta pelin edetessä. En lähde niitä tässä vielä liikoja paljastelemaan. Latausikkunassa näkyy aina kotkan antamia neuvoja, ne kannattaa lukea tarkoin, niistä on hyötyä.
LÄPIPELAUSAJASTA en osaa sanoa, itse pelasin pelin ensimmäiseen ”The end”-kohtaan, ei niin aktiivisella pelaamisella, reilussa viikossa. Tosin senkin jälkeen avautui lisää extrakenttiä. Ja väittäisin, että peli on suunniteltu niin, että tarina tulee jatkumaan uusilla maailmoilla seuraavien päivitysten myötä.
Pelin pystyy pelaamaan läpi ostamatta rahalla mitään helpotuksia. Se kyllä vaatii tahkoamista ja tasojen nostoa toistolla toiston perään. Mutta myös muutamalla eurolla peliä saa helpotettua suunnattomasti.
Peli on värikylläinen, sopivan haastava, toisaalta helpohko ja nimenomaan hauska. Koukuttavuusprosentti todella korkea. Ja tässä taas nähdään, ettei tarinaan tarvitse ympätä liikaa japanilaista ”maan energia-” tai ”rinnakaismaailmapuppua”. Yksinkertaista ja toimivaa.
