Destiny tarjoilee kimpparäiskintää kaveriporukoille

Ennätysodotettu moninpeliräiskintä tarjoilee yhteistyötä vieraissa maailmoissa

Halo-pelisarjalla videopelien megamaineeseen loikannut Bungie-pelistudio on kypsytellyt seuraavaa projektiaan rauhassa. Kunnianhimoinen tavoite oli luoda suuren mittakaavan nettipeli, jossa vieraita maailmoja pystyy tutkimaan ja räiskimään kaveriporukan tai vaikka ventovieraiden kanssa. Nyt usean vuoden kehittelyn jälkeen Destinyksi nimetty peli on lopulta valmis.

Destiny

Perinteisiin räiskintäpeleihin verrattuna Destiny pyrkii vähemmän hektiseen pelikokemukseen, jossa painotetaan roolipeleistä ja seikkailupeleistä tuttua tehtävien suorittamista ja hahmon kehittämistä. Vastaavaa on toki yritetty aiemminkin, mutta useimmat pelit ovat jääneet turhan vaatimattomiksi räpellyksiksi. Destinyssä Bungie on kuitenkin oivaltanut, että räiskintäpelissä tärkeintä on hyvältä tuntuva ohjaus. Räiskinnän lisäksi tarjolla on kuitenkin myös tiimityötä ja keskuspaikkoja.

Osta nykyiselle pelikoneelle, pelaa seuraavallakin

Ennätysmäärän ennakkotilauksia kerännyt Destiny on todennäköisesti pelivuoden suurin tapaus, merkittävä puheenaihe ja vaikuttaja, sekä lukemattomien sairaspoissaolojen aiheuttaja. Peli on saatavilla Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, mutta parhaimmillaan se on Xbox One:lla ja PlayStation 4:llä. Reiluna diilinä Bungie tarjoaa myös option päivittää peli uudemmalle konsolille konepäivityksen tapahtuessa.

Destiny julkaistaan 9.9.2014, pelin hinnan ollessa 59€ ilman vuosimaksua.

Destiny

Aake

Mediatutkimuksen opiskelija, jonka päivät kuluvat valokuvia ottaessa ja tutkiessa. Vapaalla kiinnostavat eniten vimpaimet, videopelit ja vauhti.

Lue lisää