Evita

Rohkean, äärimmäisen tahtorikkaan naisen tarina köyhyydestä miesten ”puppet masteriksi”.

Tampereen Työväen Teatteri heittäytyy rohkeasti maailman ehkä tunnetumpaaan musikaaliin. Ja upeasti heittäytyykin.  Jos Evitan tarina ei ole tuttu, nyt siihen viimestään kannattaa tutustua. Sen verran upealla ylöspanolla se on nyt mahdollista nähdä.

Tämä on Naistarina isolla Ännällä.  Nainen lähtee köyhyydestä, kohti niin sanottua onnea ja rikkautta. Kuuluisuuteen on pitkä matka, siinä tarvitaan röyhkeyttä, onnea ja roppakaupalla miehiä. Evitan kasvutarina slummilapsesta maan äidiksi on kiehtova. Tahtoa, taistelua, miehiä, lisää miehiä, ja pelkkää päättäväisyyttä, sekä laskelmointia.

Päättäväisyys, manipulointi ja jopa itsensä myyminen ovat avainsanoina. Millä muuten valtaan pääsisi?

Miten TTT onnistuu? Ensinnäkin lavastus: TTT tekee taas kaiken sen, mitä suurella näyytämöllä voi tehdä. Lavasteet antavat kaikkensa. Suurta, näyttävää ja mahtavaa. Kuten tällaisessa musikaalissa olla pitääkin. Suuria elementtejä, kuten parveketta, liikutellaan ja muutenkin Evita näyttää oikealta suurmusikaalilta. Toivottavasti en spoilaa, kun kerron, että lopun liput saivat kyynelkanavat aukeamaan. Lavastus oli hienoa. Varsinkin joukkokohtauksissa saavutettiin tuntuma isosta joukosta.

Valot ja äänet. Taas tekniikka todistaa olevansa tämän talon herra. Toimii hienosti. Valaistuksesta jäin miettumään sitä, että luokohan se kuitenkin koko näytelmän ajan turhankin kylmää tuntua?

Meikki, hiukset, puvustus. Hienoa ajankuvaa. Evan pukuloistolle olisin toivonut vielä enemmän kicksejä. Pukuvaihdot hienosti suunniteluja. Peruukit hyvinkin luontevia.

JA NE JOUKKOKOHTAUKSET. Voi luoja. Osku Heiskanen osaa koreografioida ja liikuttaa massaa. Huikeaa kerrassaan!

Kaikki kohtaukset, missä oli tanssijoita, tai edes vähänkin koreografiaa, näyttivät toimivilta ja kauniilta. Varsinkin toisella puoliajalla olisin halunnut nähdä enemmän tanssin sykettä, kun kerrankin oli oikea koreografi hommattu.

Ja kaikki kiitos ihan huikeille tanssijoille. Tiedän, että siellä oli MD:n varmoja ammattilaisia kera huikeiden vierailijoiden! Kiitos!

Joukkojen liikuttelujen jälkeen kahden näyttelijän yhteiskohtaukset tuntuvat tyhjltä ja tylsiltä, vaikkakin niissä tuotiin esille upeita lavasteita.

BÄNDI ON taattua tavaraa. Jotenkin olisin kaivannut kunnon nostatusta ja vahvempaa ääntä tiettyihin kohtauksiin vahvistamaan niiden tehoa. Varsinkin joidenkin kohtausten lopetukseen biisin voimakkuuden nostaminen toisi lisää dramatiikkaa. Kuoro hoitaa osuutensa hienolla varmuudella.

Musiikkihan on näytelmän pääelementti. Muutama teema kantaa hienosti koko näytelmän läpi. Sävelkulut ovat tarttuvia ja niitä huomaa hyräilevänsä vielä kotimatkallakin. Hieman itseäni häiritsi, että olen kuullut tästä eri suomennoksen. Tämä version sanoitukset olivat töksähtelevmpiä kuin kuulemassani suomennoksessa. Ja kyllä sen Evitan teemabiisin pitää olla Et itkeä saa Argentiina.

ONKO TÄSSÄ VAIHEESSA sitten pakko tunnustaa, että vihaan läpilaulettuja musikaaleja, mutta Evita on ollut lempimusikaalini vuodesta 1994, kun Tampereen teatteri sitä esitti. Taisinpa sen kolmisen kertaa silloinkin käydä katsomassa.

KÄVIN KATSOMASSA TTT:n Evitan kummatkin kokoonpanot, jotta voin kirjoittaa vertailevan kritiikin.

Hyvin hankalaa. Versiot pääosanesittäjineen ovat kuitenkin hyvinkin erilaiset. Joten jos olette Evita faneja, käykää toki katsomassa kummatkin versiot. Fiilis ja matka Argentiinaan on hyvinkin erilainen.

Laura Alajääski laulaa Eva Perónin roolin puhtaasti kuin enkeli. Mutta hienon roolin tekee myös Maija Rissanen. Jos näitä esityksiä lähdetään arvostelemaan, ainoa ero on se, että Laura laulaa ihan himpun vertan paremmin, mutta Maija taas näyttelee Evan roolin himpun verran paremmin.

Chen roolissa Juha-Matti Koskela yllättää todella hyvällä laulutaidolla (kuulin, että on oikein Lontoossa asti käynyt laulua  opiskelemassa) ja tekee muutenkin roolinsa vekkulimaisen hyvin. Mutta eipä Jari Ahola jää yhtään huonommaksi. Hieno ja aivan erilainen Chen rooli häneltä. Ja juurikin Che on se hahmo, joka tarinaa vie eteenpäin. Joten  nostaisin tämän roolin jopa yli koko Evitan roolin. Hienoa työskentelyä kummaltakin.

Perónin roolin tekevä Mika Honkanen ei ainakaan ensi-illassa ollut laulullisesti ihan vedossa, mutta parani hyvin loppua kohti. Ja muutenkin olisin halunnut rooliin enemmän sotilaallista jämäkkyyttä. Mutta toisessa miehityksessä Ilkka Koivula loistaa. Ei ehkä laulullisesti, mutta rooliin tarvittavaa ponnekkuutta riittää  ja hänellä ja Evitalla on kipinänyritystä lavakemioissaan. Koivula vetää roolinsa hyvin perusmusikaalisellisesti.

Vesa Kietäväinen vetää tangolaulaja Magaldin roolin hieman ponnettomasti ja vanhahtavasti, mutta laulaa hyvin. Pienen roolin hyvin kantaen. Magaldin rooli kaipaa lipevää limaisuutta, ja sitä Lari Halme toisessa esityksessä siihen tuo. Halme sytyttää niin Evan kuin katsomonkin.

Ehkä kuitenkin kaiken kimalluksen ja laskelmoidunrakkauden keskellä jäi hieman kylmähkö fiilis. Samoin kävi TTTn Carmenissa. Pääparin välille ei synny sitä säkenöintiä, mitä pitäisi olla. Musiikkia ei voi syyttää. Eikä oikeastaan koko porukkaa. Ehkä se siitä esitysten myötä lämpenee ja tiivistyy.

Evan kuolemaahan rakennetaan jo alkukohtauksesta lähtien. Ja lopulta kun siihen saakka päästään, alkaa katsojakin toivoa, että kuole jo ämmä, älä enää laula. Mutta onneksemme saamme kuulla ehkä upeimmat laulut vasta lopussa.

UPEAA, ETTÄ saimme Evitan taas Tampereelle. Ainakin minä olen tätä odottanut. Musiikki on kaunista. Koko kauneus on kuin kakku. Harkittu kerros kerrokselta. Hieman kliininen, mutta maistuva.

Ajattelin itse mennä vielä myöhemminkin katsomaan. Sekottavat kuulema kokoonpanoja. Jännää. Odotan mielenkiinnolla.

Jos tänä syksynä haluatte musikaalin nähdä, tämä on SE.