Kersantti Napalm: Menneen talven lumia
Hemmetin hauskaa, hyvin kirjoitettua ja taidokkaasti kuvitettua kotimaista sarjakuvaa.
Kersantti Napalm on saapunut suomeen, mutta suojelupoliisi on tietoinen hänen liikkeistään. Suomen kamaralla hiippailee myös kolme neuvostoliittolaista superagenttia. Eletään Kekkosen valtakautta. Oikeastaan en halua lyhykäisestä juonesta sen enempää paljastaakaan, etten pilaisi yllätysmomentteja.
Mutta sen verran voin kertoa, että jos tähän hieman sekavahkoon soppaan heitetään vielä mukaan Kekkosen kloonaus, saksalaiset zombiesotilaat, aito lapin shamaani ja itse joulupukki, tarina on on kaikessa absurdiudessaan hillittömän hauska.
Nettiversiota iltabussissa lukiessani en voinut olla räjähtelemättä nauruun. Muut matkustajat vilkuilivat minua epäluuloisesti, joten jouduin kihertämään nyrkkiini, kuin salainen agentti top secret tehtävällään.
Täytyy sanoa, että sen minkä Iron Sky teki suomalaiselle elokuvalle, Kersantti Napalm tekee suomalaiselle sarjakuvalle.
Kun muutaman sivun hämmennyksen jälkeen juoneen pääsee kunnolla uppoutumaan, tarina viekin mukanaan. Välillä jopa toivoo lisää ruutuja sivulle, ettei niin paljoa asiaa olisi tungettu liian pieneen tilaan. Samaa toivoisin pituudelta. Kyllähän tuota ilottelua olisi enemmänkin lukenut. Toisaalta lyhyestä virsi kaunis jne. Ja ehkäpä saamme nauttia Napalmin seikkailuista pian lisääkin. Käsittääkseni Napalm on seikkailut pienemmässä mitassa jo aiemminkin, mutta lienee nyt jopa ensimmäistä kertaa ihan täällä meidän maaperällä.
Ainakin minulle Kekkonen taistelijana oli täysin uusi kokemus. Erittäin hauska, mutta toisaalta uskottava sellainen. Mitähän kaikkea muuta Kekkosesta vielä saadaankaan paljastettua?
Mustavalkoinen on kaunista. Välttämättä tällaiseen sarjakuvaan värit eivät sopisikaan.
Katja Louhion kaunis ja yksinkertainen piirrostyö on toisaalta tarkkaa ja toisaalta karikatyyrimäistä. Joistain ruuduista paistaa jopa John Byrnemäinen pelkistetty ja selkeä jälki (ilman Terry Austinin tussausta). Mieshahmojen lihakset pullistelevat ja naissupersankarilla on isot tissit. Tosin hänellä on myös hyvin leveät hartiat ja itse Kekkosen diggaama hiustyyli.
Vesa Vitikainen (Markus Tuppuraisen avustuksella) on kirjoittanut vekkulin tarinan, jossa jopa käydään intensiivinen pikakurssi Suomen historiasta ja mytologiasta.
Sarjakuvan voi ostaa näppärästi suoraan koneelle Elisa kirjat -palvelusta.
Mukavaa lukea mieleenpainuvaa kotimaista laatutyötä. Ei sarjakuva saakaan olla aina ryppyotsaista ja vakavaa. Välillä pitää pistää historiankirjoja sekaisin ja hieman irrotella.Mukava, mutta turhan lyhyt lukukokemus.
Vink vink. Suosittelen joululahjaksi, koska sieltä löytyy jopa se hyvinkin jouluinen teema kaiken mäiskinnän alta.