Haloo Helsinki: Kiitos ei ole kirosana
Uransa parhaan levyn tehnyt bändi uskaltaa luottaa myös koneisiin
Suurinpiirtein kahdeksan vuotta yhdessä musiikkia tehnyt bändi saavuttaa viimeistään nyt uutuusalbumillaan paikan Suomen hittibändien joukossa. Tiheästi keikkaileva bändi on hionut musiikkiaan ja kynsiään pikkuhiljaa. Helsinkiläinen nelikko on ollut kuudessa kategoriassa Emma-ehdokkaana, pystejä on takan reunalle ropissut kolme kappaletta, mutta uskompa, että seuraavasta gaalasta niitä sataa lisää. Viides albumi ja levy-yhtiön vaihto ampaisee uran ehdottomasti isoille kierroksille. Uutuusalbumilla käytetään rohkeammin koneita kuin aikaisemmin, ja se tuokin biiseihin uutta potkua. Myös viulu säestää Kiitos ei ole kirosana -albumin usean kappaleen taustalla. Kesällä 2011 kukaan ei voinut olla kuulematta bändin tähän astista suurinta hittiä, Maailman toisella puolen. Biisiä toisaalta soitettiin jo ihan kyllästymiseenkin asti. Mutta nyt ollaan jo ihan erilaisilla tuoreemmilla laduilla. Itse en oikein ole aiemmin bändin musiikista niinkään tykännyt, vaikka tyyppeinä ovatkin hemmetin hyvää ja mukavaa porukkaa. Mutta uuden albumin myötä pitänee tämänkin paatuneen kriitikon mennä keikalle katsomaan mikä on meininki.
PAKKO MYÖNTÄÄ, että levy on lähes täydellinen. Muutama hieman löysempi biisi löytyy. Esimerkiksi Go Saimaa. Mutta melkein kaikki yksitoista biisiä voisivat nousta jopa radiohiteiksi. Levyn aloittaa mahtipontisesti Köpis 2012, ja jo tämä biisi kertoo levyn uudesta soundimaailmasta. Seuraavaksi kuullaan radiohitti, jopa dubstepiksi yltävä Beibi.
Levyllä on pari biisiä, joissa on hienoa sanaleikittelyä ja kunnon rockin räimettä; Pulp fiction ja anti Samuli Putromaisesti Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan. Toinen sinkkulohkaisu Vihaan kyllästynyt on ihan ymmärrettävä sinkku, koska biisihän lainaa muutamassa sävelkuviossa hyvinkin läheltä Juicen Kaksoiselämää biisiä, eli kuuntelijalle biisi on jo osittain tutun kuuloinen.
Sanoituksissa löytyy myös pohdiskelevaa ja syvällistä sanomaa. Kiitos ei ole kirosana, kertoo meistä ihmisistä, ja siitä kuinka kuljemme silmät ummessa. Teräslinnut taas kertoo tarinassaan sen, että kaiken voi halutessaan muuttaa kauniiksi ja positiiviseksi. Kuussa tuulee biisi voisi olla vaikka Irlannin edustaja Euroviisuissa. Sen verran viulun soundi vie kohti tuota vihreää vehreää saarta. Toisaalta minä kuulin biisissä myös hieman PMMP:n Lautturi biisin soundeja. Mutta, lainatahan aina voi. Ja vain minä tässä kuulin niitä…
LEVYLTÄ LÖYTYY peräkkäin kaksi aika hitaahkoa biisiä. Kaunis Ihmisen kuvat, ja ehdottomasti levyn upeimmaksi kappaleeksi nousee itsetuhoisuudesta kertova Kevyempi kantaa. Sopii varmasti teiniangstiin ja suomalaiseen melankoliaan.
Kertakaikkiaan hyvä levy, joka kannattaa hommata. Itse ainakin aion ostaa itselleni cd hyllyyn, ei vain koristamaan, vaan kovaan kuunteluun. Bändin pojat soittavat selkeällä kokemuksella, ja Ellin rohkean selkeä omituisartikulaatio ja röyheä lauluääni soi kauniisti.
Elli ja pojat, keikalla nähdään!
Ps. Harvemmasta levystä tulee sanottua, mutta tätä levyä kuulokkeet korvilla tallaillessa Tampereen öisiä katuja, nousee sellainen voimafiilis, että WOW!
