Mazerunner – Labyrintti

Trendikästä nuorisoscifiä hyvällä maulla.

Nyt kun post apokalyptinen scifi on taas muotia, niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin, osaa Hollywwod ottaa siitä kaiken irti. Hetki sitten valkokankaan valloittivat vampyyrit, nyt mennään elokuvien Outolintu ja Nälkäpeli sarjan vanavedessä.  Ja Labyrintti elokuva on tämän trendin huipun parhaimpia elokuvia.

Nuorten scifikirjallisuus nostaa päätänsä aina aika ajoin. Itse toivoisin, että 70-luvun loppupuolen suomessa julkaistun Tiikerit ”Seikkailua-jännitystä, tutussa ja tuntemattomassa” -kirjasarjan kirjat löydettäisiin myös Hollywood koneistoon, sieltä löytyisi monta pontetiaalista käsikirjoitusta filmattavaksi. 80-luvun alussa tämän sarjan kirjoista tehtiinkin tv sarja, Tripodien aika.

Elokuvan juoni ei loppujen lopuksi ole kovinkaan kummoinen, mutta silti simppelin kiehtova. Päähenkilö Thomas päätyy muistinsa menettäneenä pienelle aukiolle, jota asuttaa poikajoukko. Käy ilmi, että aukiota ympäröivät korkeat muurit, pois pääsyä ei ole.  Joukkion sisäinen hierarkia on tärkeä, jokaiselle on oma roolinsa, kuka rakentaa, kuka viljelee ja kaikkein ylimpänä, juoksijat. Juoksijoiden tarkoitus on kartoittaa päivittäin muuriin ilmestyvän oviaukon takaista labyrinttia, ja yrittää löytää ulospääsyä.  Öisin oviaukko sulkeutuu, ja labyrintista kuuluu ääniä, kun se muokkautuu uudestaan seuraavaa päivää varten. Mutta labyrintissa vaanii vaara. Saattajat. Saattajat ovat biomekaanisia olentoja, jotka vartioivat tuota päättymätöntä sokkeloa, ja niiden pistos ajaa uhrinsa ensin raivohullun sekavuuden kautta varmaan kuolemaan.

Thomasin saapuminen kuitenkin sekoittaa koko paletin. Hän laittaa aukion hierarkian uusiksi, ja lopulta sotkee koko labyrintin toiminnan.  Lisänä soppaan heitetään myös aukiolle ilmestyvä teinityttö sekoittamaan nuorten miesten rutinoitua elämää. Ja lopulta eräänä yönä labyrintin ovi ei enää sulkeudukkaan, ja saattajat pääsevät aukiolle. Eli ulospääsy labyrintista on löydettävä pikaisesti.

[divider]Juttu jatkuu kuvien alapuolella[/divider]

VAIKKA JUONI onkin kovin yksinkertainen, siinä on kuitenkin jonkinlaista imua. Perusasetelma: rutiineihin ja samaan kaavaan toimimiseen tuodaan poikkeuksellinen tekijä. Neito pulassa. Yksi ilkeä tyyppi, joka vastustaa kaikkea uutta ja ei totuttua, ovat monenkin käsikirjoituksen kulmakiviä. Tarina on kaikessa epäloogisuudessaan ja epäuskottavuudessaan kuitenkin kiehtova, ja katsoja palaakin halusta nähdä selviääkö joukko läpi sokkelon.

Elokuva liimaa katsojan penkkiin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Hetken mietinkin, että onkohan K12 sopiva ikäraja tälle, mutta toisaalta K16 tuntuu jo liian korkealta. Kai nykymuksut kuitenkin ovat jo tottuneet tällaiseen tykitykseen videopelien myötä. Verta elokuva ei viljele kuin muutaman pisaran, mutta kyllä Saattajat ovat kuusine raajoineen ja pistinhäntineen aika pelottavia. Eikä labyrintin klaustrofobiakaan kovin kevyttä katseltavaa ole. Jollain lailla elokuvasta tulee mieleen viitteitä William Goldingin Kärpästen herra -kirjasta, William Sleatorin Sokkeloportaikko -teoksesta, The Cube -elokuvasta ja monesta monesta videopelistä.

[divider]Juttu jatkuu kuvien alapuolella[/divider]

POIKAJOUKKO TUNTUU uskottavalta, ja nuoret näyttelijät hoitavat hommansa hyvin. Teen Wolf -tv-sarjasta tuttu Dylan O’Brien tekee vaikuttavan roolin Thomaksena ja Will Poulter (Millerit) joukkion pahiksena. Naispääosaan on selkeästi haettu Twilight tyyppistä Bella-hahmoa. Mutta onneksi Kaya Scodelario on paljon eläväisempi roolissaan kuin yhden ilmeen Kristen Stewart. Vaikka hänen roolinsa jääkin tässä trilogian ensimmäisessä osassa pieneksi, uskon sen jatko-osissa kasvavan. Ja jatko-osista puheen ollen, tässä on potentiaalia useampaankin elokuvaan, koska kirjailija James Dashner on kirjoittanut tähän ensimmäiseen osaan kaksi jatko-osaa, sekä kaksi esiosaa.

Hyvää ja reipashenkistä nykyscifiä tuoreilla näyttelijävalinnoilla. Pidin. Jatkoa odotellessa.