Röyksopp: The Inevitable End

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Näin se vaan menee, kuten levyn nimikin kertoo, väistämätön loppu. Röyksopp on kertonut sivuillaan, että tämä on heidän viimeinen levy tällaisessa muodossa. Eli perinteisiä CD-levyjä ei ole enää odotettavissa tämän heidän viidennen pitkäsoittonsa jälkeen. Musiikin tekemistä ja keikkailua he eivät kuitenkaan aio lopettaa eli voimme huokaista helpotuksesta.

Mutta parempaa lopetusta levyjen tekemiseen kuudentoista vuoden uran jälkeen ei voisi toivoakaan. Vaikka vasta puolisen vuotta sitten saimmekin nauttia norjalaiskaksikon ja Robynin EP:stä, nyt saamme kunnon pitkän levyllisen biisejä. Levy sisältää seitsemäntoista toinen toistaan musiikkimaailmallisesti Röyksoppille uskollista biisiä.

JO muutamissa viime levyissään pojat ovat lähteneet selkeästi synkemmälle ja alakuloisemmalle linjalle. Tämäkään levy ei ole poikkeus. Suurin osa biiseistä luo mielikuvia tummuudesta ja jopa ahdistuksestakin. Äänimaisemaa tehostaa laiskasti lauletut miesäänet, usein koneen läpi ajettuna (Skulls, Compulsion ja moni muu).

Levyltä erottuu myös kolme naisääntä. Turhina biiseinä pidän Robynin laulamia Monument ja Do It Again biisejä. Nämä kuultiin jo edellisellä EP:llä. Uudet miksaukset ovat toimivia, mutta en välttämättä olisi niitä enään tälle levylle laittanut.

Save Me biisi on perinteistä Röyksoppia heleällä naisäänellä vahvistettuna, mutta levyn kauneimmaksi ja jopa parhaaksikin biisiksi nousee mukaansatempaava kevyesti rullaava Running to The Sea.

PÄÄSÄÄNTÖISESTI levyn kaikissa biiseissä on laulaja mukana, mutta ennen viimeistä biisiä kuullaan kolme täysin instrumentaalibiisiä. Nämä olisi toisaalta voinut hajauttaa ympäri levyä, pilaamatta kuitenkaan levyn kokonaisvaikutelmaa. Joidenkin biisien sanoituksissa on pientä naiviutta, mutta annettakoon se norjalaisille anteeksi. Hieno kokonaisuus joka kestää monen monituista kuuntelukertaa, niinkuin Röyksoppin kaikki muutkin levyt.

Tärppibiisit: Thank You, I Had This Thing ja Running to The Sea.