Birdman

Vanhentuneiden miesnäyttelijäiden mainio draamakomedia.

Liikaa elokuvan juonesta paljastamatta, kerrotaan aihio, mistä elokuva kertoo: vanhentunut näyttelijä (Michael Keaton), joka on jäänyt roolinsa vangiksi, aikoo tehdä Broadwaylle uskottavan näyttelijä- ja ohjaustyön. Mukana kuviossa pyörivät vieroituksesta juuri päässyt tytär (Emma Stone), ex-vaimo, tuoreempi rakastajatar (Andrea Risenborough) ja vastanäyttelijäksi houkuteltu impulsiivinen nuorempi miesnäyttelijä (Edward Norton). Tällä kombolla näytelmää valmistellaan ja ensi-ilta lähestyy. Vielä kun mukaan tempaistaan kyyninen kriitikko, joka aikoo joka tapauksessa lytätä näytelmän, on hieno soppa valmiina.

EN OLE koskaan Keatonista tai Nortonista pahemmin tykännyt, mutta tässä hienossa leffassa kumpikin tekee upeat roolit. Yllättävän paljon molemmat ovat myös vanhentuneet. Mutta eipä kumpaakaan myöskään ole paljon isoissa rooleissa viime aikoina näkynytkään. Parhaat ja uskottavimmat roolisuoritukset tekevät Stone ja Riseborough. Kummatkin todella lahjakkaita ja isosilmäisiä näyttelijättäriä. Myös pienen roolin alkoholisoituneena kriitikkona tekevä Lindsay Duncan saa puristettua rooliinsa upeaa katkeruutta ja kyynisyyttä.

Ainoa heikko lenkki leffassa on ihan liian yliarvostettu Naomi Watts. Häntä hehkutetaan ihan liialti ja mielestäni hän ei ole onnistunut koskaan missään roolissaan. Birdmanissakin hän tuntuu ylinäyttelevän koko ajan. Naomista siis yksi arvostelutähti pois.

LEFFA ON kuvattu hyvin pitkillä otoilla, vähän joba Kubrickmaisesti. Joten näyttelijät joutuvat kyllä rutistamaan itsestään kaiken irti. Ohjaaja Alejandro González Iñárritu on aikaisemminkin tehnyt visuaalisesti kauniita elokuvia, joissa on uskallettu tarttua erikoisiin aiheisiin (Biutiful, Amores perros, Babel). Leffan äänimaailma on mieletön. Kohisevia ilmastointilaitteita, kellon raksutusta ja jazzmaista rummunsoittoa. Äänet kuljettavat katsojaa hienosti kohtauksesta toiseen.

Yllätyksekseni leffa oli todella hauska. Ei huutonaurua, mutta pientä käkätystä päästelin koko ajan. Mutta tasojen alta löytyy myös vankkaa draamaa. Jenkkielokuvaksi elokuva on epätyypillinen. Nimittäin katsoja saa itse ajatella, tapahtuvatko Birdmanin teot oikeasti, vai kuvitteleeko hän. Myös kaunis loppukohtaus jättää pähkäilemisen varaa.

Kyllä tälle luulisi jonkun Oscarin napsahtavan. Hieno ja kaunis simppeli elokuva. Aika kyyninen täytyy olla, jos tästä ei pidä.