Yön kulkijat
Miellyttävä trillerikomedia aikuiseen makuun.
Olen ollut sitä mieltä, että Tampereen Teatteri on ottanut ohjelmistoonsa kiitettävän hyvää tarjontaa parilla viime kaudellaan, sen normaalin ”yritetään miellyttää kaikkia” -kaman lisäksi. Eli pois siitä perusmusikaalista ja kökköfarssista.
Ja tämä Frenckeliin hienosti eritavalla yleisöä katsomorakeenteellisesti myötäilevä, uudellatavalla rakennettu draamatrilleri tuo jälleen kerran uutta tuulahdusta.
YLEENSÄ EN aloita kritiikkiä näyttelijöistä, mutta tällä kertaa tunnen itseni suorastaan pakotetuksi.
Jukka Leistiä arvostan näyttelijänä kuin avocadoa. Pinnalta yleisöä kosiskeleva, mutta kun hän pääse ulos siitä yleisön miellyttämisestä, hän on silkkaa rautaista hedelmälihaa, ja varsinkin näissä draamahtaviin menevissä teksteissä hänestä löytyy se sydän, joka on kuin kivi, joka on kuitenkin valmis purtavaksi. Hyvin ja helposti. Lisää tällaista. Ei sitä farssipuppua.
Anna Andersson oli uutena näyttelijänä hieman vaisu ja monotoninen. Hänen hidastempoinen roolityöskentelynsä kyllä koheni loppua kohti. Unenomainen roolityöskentely versus roolityöskentely versus tekstin kaipaama tahti ei toiminut välttämättä.
Ja Esa Latva-Äijö. Yksi lempinäyttelijöistäni, ei kyllä nyt päässyt vauhtiin vajakin roolissaan. Liian heppoisesti mentiin. Tunnetta enemmän olisin kaivannut tähän, muuten hyvin kirjoitettuun rooliin. Liian läpinäyteltyä mielestäni.
Huikea Mikko Hänninen. Pelkästään hänen ääni saa kylmät väreet liikkumaan selkäpiisäni. Harmittavan pieni rooli, harmittavasti myös liian epäselvästi lausuttuja roolisanoja. Mutta karmean kaunis ja koskettava kohtaus Leistin kanssa.
Hyi hemmetti. Kamala, ihana Martti Manninen. Pieni hyisevä rooli. Pahuuden ilmentymä. Kiitos ja kumarrus. Kaikessa kamaluudessaan ihan huikeaa ja uskottavaa. Karmaisevan hyvä veto. Hyi!
[divider]Arvio jatkuu kuvan alla[/divider]
JUONESTA EI ihan hirveästi kannata paljastaa.
On eräälaiset duunarityypit, ja heti lavalle alussa tuodaan verta valuva nainen.
Kaikki tapahtuu yhdessä huoneessa, jossa yleisökin on vahvasti läsnä.
Ei ole rikosta, on vain erilaisia ystävyyssuhteita.
Mielestäni ystävyys on tämän näytelmän idea. Löytyy äreä vuokraisäntä, hieman yksinkertainen duunikaveri, liian lojaali tyyppi, ja kaiken keskellä nainen.
Kaikilla on jotain takataskussaan, kaikki mukamas haluaisivat hyötyä toisistaan, mutta silti ei.
Ihmiset tukevat toisiaan, oli halu, tai ei, joko pakon edessä tai pakotettuna.
[divider]Arvio jatkuu kuvan alla[/divider]
TODELLA HITAASTI alkava ensimmäisen puoliskon kuittaa kuitenkin sen päätös, ja koko näytelmän viimeiset 15 sekuntia saivat mut teatterihistoriani pahimmille kananlihoille ja kylmille väreille. En muista , milloin olisin tällaista kokenut.
Kuitenkin reilu kaksituntinen menee sujuvan helposti. Toisaalta miettien, että mihin tämä kaikki johtaa ja toisaalta pahinta peläten. Hyviä käänteitä, jotka kuitenkin toisaalta jäävät hieman puolitiehen.
HUIKEA TEKSTI, hieman löyhähkö ohjaus, mutta uskon että esitysten kautta koko paketti tulee tiivistymään.
Mutta hienoa, että Frenckeli uskaltaa katsomosijoittelussaan lähteä rohkealle linjalle.
Tässä vaiheessa voi parilta mummolta peruukki tipahtaa matkan varrella. Hyvä niin.
