Paluu Tulevaisuuteen -elokuvan kengistä tuli totta!
Eilen juhlistettiin Back to the Future -päivää, eli päivää, johon Back to the Future II -leffan tulevaisuudenkuva kohdistui. Yksi elokuvan nykyi… siis tulevaisuuden keksinnöistä oli Niken varsitennarit, joissa olivat varustettu automaattisesti kiristyvillä nauhat.
Voit virkistää virkistää kenkien osalta vaikkapa tällä Youtube-pätkällä:
Nikea pyydettiin elokuvayhteistyön lähes 30 vuotta sitten. Brändille kerrottiin elokuvan kohtauksien sijoittuvan osaksi futuristiseen vuoden 2015 maailmaan. Nike haastettiin ideoimaan varsitennarit, jotka sopisivat tulevaisuuden asukeille. Innovaatiotiimi, joka normaalisti kääntyy urheilijoiden tietämyksen ja teknologian puoleen nähdäkseen tulevaisuuteen otti askeleen pidemmälle.
Tästä syntynyt Nike Mag loi uudelleen perinteisen kenkien nauhoituksen yhdistäen sen jäljittelemättömään muotoiluun ja loi samalla popkulttuurin merkkipaalun.
– Aloimme luomaan jotain fiktiota varten ja muutimme sen todeksi keksien samalla uutta teknologiaa, joka auttaa urheilijoita, kertoo Niken toimitusjohtaja Mark Parker.
Marty McFlyta esittänyt Michael J. Fox sai tunnetuksi tekemänsä kenkäparin
Back to the Future -päivän kunniaksi Nike toimitti Michael J. Foxille lahjaksi kenkäparin esitellen samalla innovaation kenkien ensimmäiselle ja tunnetuimmalle käyttäjälle:
Tulevaisuudessa automaattisesti kiristyviä urheilujalkineita?
Innovaatio hyödyntää ajatusta Nike Mag’sien ”Power Laces” -nauhoista, yhdistäen alkuperäisidean digitaalitekniikkaan. Lopputuloksena on yksillöllisesti reagoiva järjestelmä, joka antaa säätyvää mukavuutta ja tukea. Mutta tämä on vasta ensimmäinen vaihe. Nike jatkaa teknologian testaamista eri urheilulajeissa ja hyödyntää saatavaa palautetta kehittääkseen edistyksellisiä jalkineita urheilijoille.
– Kuvittelemalla tulevaisuuden luomme sitä. Tuote, joka herää elämään aktiivisesti mukautuvalla käyttömukavuudella ja tuella silloin, kun sitä tarvitset. Tuote, joka aistii sinut ja mukautuu sinun mukaasi on aivan nurkan takana, lisää Parker yhtiön lehdistötiedotteessa.
Vaikka Parker siis lupaileekin automaattinauhoilla varustetuille jalkineille tulevaisuutta, niin nämä Niket eivät tule lähiaikoina kauppoihin.
2015 Nike Mag -malli lanseerataan rajoitettuna eränä. Ne ovat saatavana huutokaupasta, jonka kaikki tuotot menevät Michael J. Foxin parkinsonin sairauden tutkimussäätiölle. Tarkemmat tiedot huutokaupasta paljastetaan ensi vuoden keväällä.