Nälkäpeli: Matkijanärhi, osa 2

Tummanpuhuva tulevaisuuskuvasaga kertaa ihmisyyden peruskysymyksiä

On hienoa, että Nälkäpeli-sarja saa ihan kunnioitettavan lopun, hirvittävän piinaavan tylsän edellisen osan jälkeen. Kriitikkokin voi huokaista helpotuksesta.

Toki tässä vaiheessa voisi peilata Syyrian tapahtumia tai alkaa puhumaan siitä, kun jenkeissä ennakkonäytöksiä peruttiin Pariisin tapahtumien takia, mutta mielestäni minun tehtävä ei ole sotkea faktaa ja fiktiota. Minä arvostelen elokuvaa.

Ja kyllä, tässä elokuvassa soditaan ja käsitellään terrori-iskuja. Ne kuuluvat tämän elokuvan ja kirjasarjan juoneen.

Mutta enemmänkin elokuvasarja kierrättää ihmisyyden peruskysymyksiä: Kuka on uhrattavissa? Kenet saa tappaa? Kuka kaiken kieroilun takana on varsinainen vihollinen? Kuka on hyvä ja kuka paha?

Mutta uskon, että katsojia kuitenkin loppujen lopuksi kiinnostaa kumpi jätkistä saa Katniss Everdeen sydämen omakseen?

Nälkäpeli leffat ovat kasvaneet hyvästä peliviihteestä kantaa ottavaksi valtataistelujuonitteluksi. Täytyy myöntää, että aikaisemmille sarjan osille olisin antanut pisteitä seuraavassa järjestyksessä ensimmäisestä viimeisempään: 2/5, 2,5/5 ja 0,5/5.

ENSIMMÄISET kaksi osaa olivat viihdyttäviä kissa ja hiiri leikkejä, ja kolmannen osan ensimmäinen osa oli puuduttavaa katsottavaa hitaasti etenevine juonineen ja pelkästään viimeisen osan lämmittelyineen. Pituuttakin oli melkein puolet liikaa.

Onneksi nyt viimeisen osan jälkipuoliskon kanssa käy samoin kuin kävi esimerkiksi Harry Potterissa ja Twilight leffoissa.

Viimeiseen osaan on panostettu ja siihen on kasattu tarpeeksi tavaraa pitämään katsojan hereillä yli kaksi tuntisen kestonsa.

Alkupätkä lähtee hieman hitaasti käyntiin kaikenlaisella turhalla diipa daapalla ja hääjuhlalla, mutta tehtävä on selvä, on päästävä presidentti Snow’n palatsiin keskelle Capitalia ja hänet on surmattava, että saadaan vapaus kaikesta ja kaikille.

ELOKUVAN PARASTA antia onkin matka kohti palatsia. Tässä kohtaa pääsemmekin taas alkuperäisten Nälkäpelien fiilikseen. Matkalle on nimittäin viritetty mitä erilaisempia tappavia ansoja. Näitä väistellessä ja niihin porukan harventuessa katsoja kyllä liimautuu penkkiin. Varsinkin kun mutantteja vyörytetään urhean joukkomme kimppuun, käy väistämättä mielessä elokuvan ikäraja, joka on vain K12. Mutta sama fiilishän tässä on, ja yhtä jännitävä, kuin esimerkiksi The Maze elokuvassa.

No, sitten kun palatsille lopulta kaikista sokkeloista ja viemäreistä päästään, niin onkin parempi, etten spoilaa juonta yhtään enempää.

Kyllä se siellä ihan lopussa sitten selviää, kenet Katniss lopulta valitsee mielitietykseen.

HARMILLISESTI tällaisessa hyvässä hömpässä menee kuitenkin hukkaan monta lahjakasta vanhaa pierua (Harrelson, Moore, Sutherland) ja varsinkin huikean hyviä ja taidokkaita rooleja tehnyt Jennifer Lawrence. Mutta jostain kai näidenkin on miljoonansa puutarhurin palkkaan tienattava.

Toivottavasti kuitenkin edes Lawrence ymmärtää palata hieman tasokkaampiin elokuviin.

En tiedä miten kirjasarjassa se menee, mutta Philip Seymour Hoffman surullinen ikuisuuteen poistuminen kesken kuvausten oli ratkaistu ihan nerokkaasti. Ja onneksemme saamme kuitenkin nauttia hänen näyttelijäntyöstään yllättävänkin paljon tässä leffassa.

IHAN KIVAA kevyttä apokalyptistä scifistelyä ja ympäriinsä juoksentelua räjähdysten saattelemana. Ainakin puvustajalla, maskeeraajilla ja peruukkivastaavilla on taas ollut hauskaa, varsinkin parempiosaisten joukkokohtauksissa: ”Kaivetaan täältä studion varastosta vaan ihan kaikkea turhaa, ja isketään ne noille päälle!”