Rannekellojen porttiteoria: Seiko 5

Älykellojen, festarilippujen ja aktiivisuusrannekkeiden kilpaillessa ranteistamme on hyvä hetki muistaa myös alkuperäistä niveltyökalua: rannekelloa. Vuosikymmenten ajan mekaaninen kello, jossa vetoa varastoiva jousi tarjoaa voimaa rattaiden tikittämiselle, oli teollistuvan ja työllistyvän yhteiskunnan elinehto. 1970-luvun taitteessa saapuivat halpaan mutta tarkkaan kvartsikoneistoon perustuvat rannekellot, jonka jälkeen mekaanisen kellon alamäki työvälineenä alkoi. Ja kun Nokia älysi lopulta joskus 2110:n ja 6110:n välillä laittaa kellon kännykkään, oli koko rannekellon tarpellisuus uhattuna. Mutta mekaanisen rannekellon asema luksusesineenä, koruna, koneena, personal statementtina, säilyi.

Jos rannettaan haluaa lähteä somistamaan mekaanisella kellolla, on hyvä aloituspaikka eräs kellomaailman julkisista salaisuuksista: Seiko 5. Nimityksen taakaa löytyy kelloperhe, josta todennäköisesti löytyy jokaiselle jotain pienestä pilottihenkisestä kellosta aina uskottavaan pukukelloon. Monelle parasta on kuitenkin hinta: tämän jutun kuvituksena oleva kello löytyi eräreissujen ratoksi Amazonista alle 90 euron.

Seiko 5:n tarina alkaa 1960-luvun alkuhämäristä, jolloin Seiko esitteli Sportsmatic 5 -mallin. Mallinimen 5 tulee sen suunnitteluperiaatteista: itsevetävä, vesitiivis, päivä ja päivämäärä samassa ikkunassa, upotettu nuppi ja kestävä rakenne.

Sittemmin 5-mallisto on räjähtänyt käsiin ja tuotantokoneistoa on hiottu äärimmilleen. Selvää on, ettei tällaisessa kellossa ole valtavasti voittomarginaalia, mutta Seiko ei silti säästä turhassa. Näkyvien osien viimeistely on hintalappuun nähden hyvää tasoa, erityisesti pukukellomaisemmissa malleissa. 7S26-koneisto on ensikertalaiselle ihastuttava rattaiden kokonaisuus, jonka tikitys ja liipottimen vipellys on hypnoottisen näköistä, mutta maallikollekin on selvää, että koneiston kosmeettinen viimeistely ei ole ollut prioriteettejä – eikä tarvitsekaan.

Onneksi tekniikka on vuosikymmenten aikana kokeiltua ja selviää pitkiäkin aikoja ilman rakkautta. Toisaalta mekaaninen kello on suunniteltu huollettavaksi, joten antaa jälkien ja tarinoiden kertyä, kyllä kelloseppä huoltaa. Myös kakkoskelloksi mekaaninen kello on erinomainen valinta, sillä kello saa voimansa kehon liikkeestä eikä nappiparistosta. Kelloa pitkän ajan jälkeen tarvittaessa siis riittää muutama heilautus ja kello lähtee jälleen käyntiin.

Huonoja puolia Seikosta toki löytyy, mutta maltillisesti. Toisin kuin useimmat mekaaniset kellot, Seiko 5 ei suostu ottamaan vetoa nuppia pyörittämällä, vaan se täytyy käynnistää kelloa heiluttamalla. Toinen huono seikka on se, että metallirannekkeisten mallien ranneke on eräs säästökohteista, joten kannattaa varautua hankkimaan uusi ranneke rämisevän tilalle vaikkapa Punavuoren rannekkeen valikoimista. Kaikkein halvimmat mallit ovat myös melko pieniä, 38mm kellon ollessa selkeästi pieni raavaiden miesten ranteisiin (toimien toki hyvänä unisex-mallina), mutta kyseessä on viime kädessä omasta ranteesta ja mausta riippuva seikka.

Kaikkein suurin miinus Seikossa saattaa olla se, että mikäli kipinä kelloharrastukseen syttyy, edessä saattaa olla ihana mutta kallis tie tyylin ja tekniikan risteyskohtaan. Mutta siitä lisää ensi kerralla.

Lisää tietoa ja tämän artikkelin inspiraatio: Hodinkee – ”The Value Proposition A Seventy-Five Dollar Watch That Looks Like A Million Bucks”

Kuvien kellomalli: Seiko SNK805K2