Tyynyt – Ystävät Hämärän Jälkeen
Kävelin parisen viikkoa sitten ex-tempore -Turun matkallani sisään mainioon levykauppa kasiraitaan (8-raita) ja aloin selailemaan uutuuslevyjen lokeroa. Tovin selailtuani huomasin tekeväni mekaanista levynselausliikettä vailla minkäänlaista muistikuvaa mitä levyjä olin juuri ohittanut. Huomioni oli kiinnittynyt taustalla soivaan kappaleeseen ja minun oli luonnollisesti pakko kysyä mitä ihmettä me oikein kuuntelimme. Äänimaailma ja estetiikka oli äärimmäisen tuttua, mutta jotain erilaista ja kiehtovaa siinä oli.
”Mikä? Tyynyt? Mitä! Onks tää suomalaista? Ai se Wojciechin jätkä? No huhhuh”
Tämän jälkeen myyjä osoitti seinällä olevaa levyä ja kertoi sen ilmestyneen samana päivänä. Ystävät Hämärän Jälkeen. Olin myyty. Hämmästyttävän tyylipuhdas kappale kaikui kaiuttimista ja itse vinyyli olisi jo pelkällä kansitaiteellaan vetänyt puoleensa. Tyynyjen soinnissa on ajoittain jotain todella vangitsevaa. Levyn parhaissa kappaleissa tunnelma on pysähtynyt kuin hiljaisen maalaispitäjän huoltoasemalla. Joku pelaa jokeripokeria pikkupanoksella ja ikkunapöydässä istuu ajatuksiinsa uppoutunut kylänmies edessään haalennut kahvi posliinimukissa. Tässä pysähtyneessä tunnelmassa on jotain erityistä. On aikaa ajatuksille. On aikaa antaa musiikin soljua. Aikaa miettiä ei-mitään ja katsella maisemaa, joka on samaan aikaan liikkeessä ja paikallaan.
Ensikuulemalta levyllä tuntui olevan myös liian sekavia ja tunnelmaltaan erilaisia kappaleita, jotka eivät istuneet siihen kokonaisuuteen, jota levystä haluaisi itse mielessään muodostaa. Pysähtynyt tunnelma särkyy, autuas joutenolo katkeaa kuin joku soittaisi ovikelloa kesken päiväunien. Levyn soitua muutamia kertoja läpi jouduin kuitenkin antamaan periksi näidenkin kappaleiden nerokkaille yksityiskohdille ja löysin itseni tavailemasta biisejä kitara kädessäni. Ystävät hämärän jälkeen on säröisen kaunis levy, jonka ujostellen kuiskitut sanat jättää mielellään päähän pyörimään.
Maistiainen: Tyynyt – Meden
