Jättiläinen

Takuuvarmaa elokuvaa inhimillisyyttä
unohtamatta byrokratian ja
korruption koukeroista 

Ohjaaja Aleksi Salmenperä on tehnyt monia loistavia elokuvia meille suomalaisille meistä suomalaisista. Nyt yhdessä käsikirjoittaja Pekko Pesosen kanssa tartutaan aika polttavaankn aiheeseen. Ei pelkästään Talvivaaran kaivoksen tapetilla olleeseen asiaan, vaan myöskin suomalaisen byrokratian koukeroihin, ”hyvä veli” -kerhoiluun ja miestenvälisiin ”metsästysretkiin”.

Liikutaan sillä harmaalla alueella, minkä olemassa olon kaikki varmasti tietävät, mutta asiasta ollaan ihan hys-hys. Kaikki tietävät sen tunteen, kun ei millään jaksa lukea jotain kiinnostavaa kirjaa, vaan odottaa kunnes se tulee elokuvana ja menee sen sitten katsomaan.

Itselleni kävi vähän tähän malliin.

Tottakai Talvivaaran tapaus on lööpeistä ja uutisista tuttu, mutta en ollut siihen jaksanut sen suuremmalla mielenkiinnolla paneutua.

VAIKKA TÄMÄ elokuva sekoittaakin faktaa ja fiktiota, oletan että peruskuvio on ollut juurikin näinkin mielenkiintoinen, kuin käsikirjoitus antaa ymmärtää. Jättiläinen kannattaa katsoa, vaikka aihe ei se kaikista mielenkiintoisin itselleen olisikaan.

Elokuvan päähenkilö Jussi (Joonas Saartamo) on aloitteleva, märät korvantaustat omaava virkamies, joka saa ensimmäisenä tehtävänään käsitellä Sotkamossa sijaitsevan kaivoksen ympäristölupa-asiat.

Yhä enemmän lapsia tuntuu syntyvän vauhdilla perheeseen, joten helppo raha ja korruption kiekurat alkavat kiinnostaa noviisia. Kohta taputellaankin toisten selkiä yhteisillä hirvenmetsästys reissuilla, vaikka omatunto kalvaakin sisintä. Toisaalla Talvivaaran johtaja Pekka Perä (Jani Volanen) kietoo pikkusormensa ympärille poliitkkoja, mediaa ja muita kaivoksen johtoryhmään kuuluvia henkilöitä. Kun virkamies Jussin pitäisi tehdä päätös koskien kaivoksen lisähakemusta, hänen on valittava, mitä polkua lähteä seuraamaan.

TARINA KOUKUTTAA kivalla tavalla ja pitää otteessaan melkein leffan loppuun asti. Katsojaa hämätään hienosti, mikä oikeastaan on totta ja mikä tarua tässä kaikkien tuntemassa mediatapauksessa ja ympäristökatastrofissa.

Naisroolit jäävät pieniksi pyrähdyksiksi tässä miestenvälisessä korruptioleikissä. Rooleissa vilahtavat sinänsä hyvät roolit tekevät Elena Leeve, Saara Kotkaniemi ja Leea Klemola. Ja varsinkin mainiota Minna Suurosta olisin halunnut nähdä enemmän. Jos näihin rooleihin olisi käsikirjoituksessa jaksettu panostaa enemmän, olisi se tuonut sinänsä karun kovaan leffaan hieman lisää pehmeyttä. Mutta tämähän on miesten maailma. Ainakin tuolla suomalaisessa byrokratian portaikossa. Valitettavasti ilmeisesti vielä tänäkin päivänä.

Saartamolta ja Franzéniltä lähtee jo tutut varmat roolisuoritukset, mutta tässä leffassa ihan huikeaan suoritukseen kykenee Jani Volanen.

Volasen luppasilmäinen, rahanahne ja sanoissansa lipevä johtaja on juurikin sellainen tyyppi kenen kanssa kukaan ei oikeasti haluaisi olla missään tekemisissä. Hienoa roolityöskentelyä.

YKSINKERTAINEN musiikki ja kaunis, sopivan paljon luontoonkin paneutuva kuvaus luovat leffaan hienon tunnelman.

Toinen kotimainen ensi-ilta siis jatkaa hyvää ja laadukasta alkanutta leffavuotta.

Hyvää ja mielenkiintoista jälkeä. Mutta harmillisen mieleenpainumaton siltikin kaikessa laadukkuudessaan.