Nuotin vierestä

Suomikomedia pyörii meille rakkaan karaoke aiheen ympärillä

Aina kun on suomalaisesta komediasta kyse, astelen leffateatteriin pelko persnahassa. Onneksi tämä pikku komedia kuitenkin onnistuu siinä mihin se on tarkoitettu. Se naurattaa sopivasti, mutta samalla pohjalla myös ilkikurisuutta ja jopa hieman surumielistä pohjavirettä.

Ikääntynyt äiti Leena (Leena Uotila) saa kutsun karaoken SM-kilpailuihin, jonne pyytää mukaansa takakireän perus insinööri poikansa Arton (Riku Nieminen). Poika on kauhuissaan koko ideasta. Kaikki joutuisivat häpeämään äidin suht epävireistä laulua, mutta päättää kuitenkin lähteä mukaan sabotoidakseen äitinsä osanotto mahdollisuudet.

Kuitenkin elämä tuo mielenkiintoisia käänteitä matkan varrelle, kuten karaoketuomaristossa istuva Susanna (Essi Hellén), joka on kaikkea sitä, mitä Arton pirttihirmu, ovulaatiotkin kellon tarkasti aikatauluttava, pyrkyrivaimo Marjukka (Pihla Viitala) ei ole. Vaan päinvastoin iloinen, pursuileva luonnonlapsi.

TÄSTÄ JO saadaan hyvät juonikuviot käyntiin perusfarssin elkein. Mutta onneksi mukaan on otettu muistoissa kummittelevaa perheen isä- ja äiti–poika-suhdetraumoja puolin sun toisin. Joten elokuvaan saadaan hieman syvyyttäkin pelkän komedian lisäksi.

Lauri Nurkse ei istu ohjaajan pallilla ensimmäistä kertaa, ja sen näkee vakaana ja hyvältä näyttävänä laatuna. Myös käsikirjoittaja Johanna Hartikaisen teksti on toimivaa, vaikkakaan ei kovinkaan yllätyksellistä. Mutta komedia ei olekaan mikään helppo laji kirjoittaa. Silti näyttelijät sujahtavat rooleihinsa hienosti.

NIEMINEN ON taitava näyttelijä ja nyt tässä Arton roolissa hän pääsee näyttelemään miten insinöörin elämän peruspilarit yhtäkkiä muuttuvatkin. Hyvä roolisuoritus. Susannaa näyttelevä Hellén tekee myös luontevan, tosin yllättävän pieneksi jäähän roolin. Tähän rooliin olisin kaivannut hieman kasvatusta. Harvoin näyttelijät pääsevät irroittelemaan kunnolla ärsyttävän vihattavissa rooleissa. Uskon, että Viitala on nauttinut narttumaisen Marjukan roolin tekemisestä. Ja se myös näkyy laadukkaana läsnäolona.

Mutta kyllähän leffan ainoa oikea tähti on huikea Leena Uotila. Onkohan hän koskaan tehnyt huonoa roolia? Ei ainakaan nyt. Kuitenkaan itsensä ikäisen vanhemman naisen rooleja ei pilvin pimein tarjolla, ja Uotila heittäytyykin täysillä tähän Äidin rooliin. Uotila nyt ei varmasti ole tunnettu laulurooleistaan, ja tuskinpa tämänkään jälkeen mutta hyvin ja rohkeasti hän vetää.  Hienoa äidillistä herkkyyttä ja rakkautta, sekä myös tervettä mustasukkaisuutta miniäänsä kohtaan.  Hieno roolisuoritus.

MUTTA vaikka elokuva on ihan kiva, hauska, oivaltava ja hyvillä näyttelijöillä ladattu, ei se kuitenkaan paljoa anna, kun näin jälkeenpäin sitä miettii. Hetken hauskuus ja sen jälkeen se jää unholaan. Hyvin tehtyä kertakäyttötavaraa.