Tappajan näköinen mies

Teknisesti hyvä elokuva jonka
pilaa lapsellinen käsikirjoitus

Suomalainen elokuvavuosi on alkanut hienosti, ja tiesin, että jossain vaiheessa se notkahdus tulee, ja se tulee tässä ja nyt. Elokuva näyttää ja kuulostaa laadukkaalta, mutta uskomattoman typerä ja mahtipontisuuteen pyrkivä käsikirjoitus ja käsittämätön ylinäytteleminen pilaa koko paketin. Se mikä ehkä toimi tv-sarjana, ei toimi valkokankaalla.

Samuli Edelmann teki jo roolinsa Mission Impossiblessa, turha yrittää tuoda nyt kankaalle mitään Suomen Bondia. Viktor Kärppä on venäläiset sukujuuret omaava pikku nilkki, joka asuu Suomessa.

Hän saa outojen tapahtumien yhteydessä käsiinsä mysteerisen metallikapselin ja kohta rampataankin Suomen ja Venäjän rajaa edestakaisin ja yritetään pelastaa Venäjän tuoreen naispresidentin henki tämän vieraillessa Helsingissä.

Ohjaaja Lauri Nurkse saa leffan näyttämään hyvältä ja laadukkaalta, jopa kansainväliseltä, mutta kun käsikirjoitus on suorastaan naurettava. Hyvännäköinen tekninen toteutus ei pelasta elokuvaa.

Mielestäni aikoinaan TV2:sen nuortenohjelma Kasmasiinissa esitettiin paremmin kirjoitettuja seikkailutarinoita kuin tämä. En tiedä millaisen maailman kirjailija Matti Rönkä dekkarikirjassaan on kirjoittanut, ja mikä meni vikaan tässä elokuvakäsikirjoituksessa?

TARINA ON niin kaukaa haettu ja täynnä kaikenlaisia epäloogisuuksia, että oikein hirvittää.  Ja lisäksi se, että dialogi on näyttelijöiden suuhun epäsopivaa lisättynä käsittämättömänä ylinäyttelemisenä melkein kaikkien näyttelijöiden kohdalla tekee elokuvasta tuskaisaa seurattavaa.

Siinä vaiheessa kun Kärppä tappelee venäläisen ninjahyppyjä tekevän miehen kanssa, en ollut ihan varma, pitäisikö tämän sittenkin olla komediaa? Mutta kyllä tässä kuitenkin ilmeisesti on pyritty tekemään ihan vakavaa jännityselokuvaa.

Martti Suosalo on hyvä näyttelijä. Niin tälläkin kertaa. Hänen suuhunsa on vain tungettu niin kamalaa tekstiä, että puistelen vain päätäni. Suosalon lisäksi Mikko Nousiainen on elokuvassa ainoa, joka ei äidy ylinäyttelemiseen.

Jotain ihan loistavaa elokuvassa kuitenkin on. Nimittäin elokuvan musiikki on kertakaikkiaan upeaa. Lauri Porran sävelet kelpaisivat vaikka soundtrack-hyllyyni. Musiikki muistuttaa hieman kaukaisesti jopa yhtä parhaista elokuva soundtrackeista, nimittäin Mary Lambertin ohjaaman Siesta elokuvan musiikkia.

Käsikirjoituksessa yritetään liikaa ja kaikkea. Nättiä kuvaa, hyvä musiikki. Toimisi liian kalliisti toteutettuna tv-elokuvana.