Katve

Ongelmanuoret hämärällä maaperällä.

En koskaan voi lopettaa kehumasta miten hienoa lasten ja nuorten teatteria Ahaa Teatteri tekee. Tälläkään kertaa ei mennä metsään, mutta mennään saareen. Katveeseen. Sinne mielensopukkaan, minne kännykkäkään ei kuulu.

OSTAREISSA LUUHAAVAT kolme nuorta joutuvat autiosaarelle nuoren harjoittelija-sossutädin kanssa. Kun ei ole kenttää, ollaan katveessa joten kännyköistä ei ole mitään apua.

Nälkä vaivaa ja traumoja ja psyykkisiä juttuja olisi tarkoitus purkaa, mutta kaikki tuntuu menevän enemmän keskinäiseksi kahinoinniksi, mutta lopulta myös avaudutaan, jopa lempeäkin löytyy.

NÄYTELMÄ ON myös mukavasti kasvutarinasta jopa jännitysnäytelmäksi kehittyvä kertomus. Näytelmässä kuullaan kahdeksan Apulannan biisiä Anna mulle piiskaa -biisistä Teit meistä kauniin -kipaleeseen.

Ville Leppilahti on muokannut Apulannan biisit uskomattoman hienoiksi elektroakustisiksi versioiksi, jotka näyttelijät itse esittävät. Ensimmäistä kertaa itseasiassa kuuntelin sanoituksia, ja huomasin niiden kauniuden.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Miika Muranen tuntuu onnistuvan kaikessa mihin ryhtyy. Eikä hän petä tälläkään kertaa. Käsikirjoitus on juuri hyvä sellaisenaan. Uskoisin nuorten tykkäävän, koska tällainen keski-ikäinenkin pönöttäjä kokonaisuudesta piti kovastikin.

Myös ohjaus jossa loikitaan saarella kiveltä toiselle ja ollaan metsän siimeksessä toimii hienosti kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Näyttelijät tekevät hyvää työtä kaikki. Mutta Seppo Paajasen laitosnuori.Akissa on sellaista aggressiota ja intensiteettiä, että katsommossakin käsi pusertuu nyrkkiin.

Näytelmä ei sovi pienemmille katsojille. Aikuinen katsoja voi muistella omaa nuoruuttaan ja nuori katsoja voi katsoa peiliin. Vaikuttava kokonaisuus. Tämän menen katsomaan toisenkin kerran.