Far Cry Primal
Hurmeista seikkailua viidakossa jääkauden jälkeen
Peli joka sijoittuu aikaan 10 000 eKr ei välttämättä kuulosta ihan siltä myyvimmältä vaihtoehdolta, mutta kaunis grafiikka, soljuva pelattavuus ja mielenkiinto kehittää pelihahmoa koukuttavat pelaajan kuitenkin yllättävän nopeasti.
Kuvitteelliseen Oroksen laaksoon sijoittuva tarina jääkauden jälkeen. Päähenkilö Takkar on heimonsa kanssa metsästämässä mammuttia, heimon oltua jo pitkään nälässä. Mammutti tai itseasiassa mammutin poikanen kyllä saadaan kaadettua, mutta niin kaatuu myös suuri osa heimon metsästäjistä sapelihammastiikerin hyökättyä. Takkar selviää hyökkäyksestä, mutta kissapeto vaanii jossain lähettyvillä.
Takkarin näkökulmasta etenevä peli siirtyy alun keihästysepisodin jälkeen luonnossa selviytymiseksi. Rakennetaan ympäristöstä löytyvistä raaka-aineista itselle jousi ja nuolia, kaadetaan muutama peura ruuaksi, etsitään suojaa yöksi ja kohdataan myös tappajakissaeläin.
Pelin edetessä alkukantaista ihmistä kehitetään eteenpäin hieman vauhdikkaammin. Tarkoitus on oppia sytyttämään tuli, rakentaa lyömäaseita ja jopa linkoja. Lisäksi olisi tarkoitus saavuttaa mainetta heimon keskuudessa, puolustaa reeviriä muilta heimoilta, kesyttää susia lemmikiksi ja katsella maisemia oman lemmikkipöllön silmin. Sademetsikössä riittääkiin siinä puuhaa.
Peli etenee tehtävästä toiseen eikä oikopolkuja ole. Edellinen tehtävä on saatettava loppuun ja sitten vasta pääsee jatkamaan kehityksen kaarta. Tehtävien pituudet ja kartan koko vaihtelevat. Silti mikään tehtävä ei vie aikaa liian montaa tuntia.
Toisaalta välillä saaliin perässä hiippaileminen pistää hieman ärsyttämään, kun liian lähelle mentyäsi saalis kirmaa karkuun kartta-alueen toiselle laidalle. Välillä myös raaka-aineiden keräily närkästyttää, mutta yleensä niitä löytyy ympäristössä runsaasti.
Hahmon liikuttaminen on jouhevaa. Juokseminen, kyykkyhiipiminen, hyppely ja tähtäys toimivat todella mallikkaasti ja ruudulla näkyvä pienoiskartta helpottaa asioiden paikantamista ja osoittaa minne päin siirtyä.
Hauska ja erittäin hyödyllinen on myös Takkarin ”saalistusvaisto”. Tuolloin ympäristö muuttuu pelaajan silmissä harmahtavaksi ja eläimet tai niistä maastoon jääneet verijäljet näkyvät värikkäinä. Tällä moodilla tosin ei voi kauaa pelata kerrallaan, mutta sen voi myös aktivoida samantien uudestaan.
Tarina on ihan kelvollinen ja mukaansatempaava. Pelin parasta antia on aivan upea grafiikka ja äänimaisema. Luonto, eläimet ja toiset alkuihmiset on toteutettu jopa pelottavan luonnollisen näköisesti. Ja viidakossa hiippaillessaan heinän kahina jaloissa ja muut luonnonäänet ovat todella vaikuttavia.
Kivaa pikkupelailua iltapuhteeksi.
