Mike ja Dave häädeittejä vailla
Kesän tyhjäpäisin komedia ärsyttää kliseillään
En lukeudu niihin ihmisiin, jotka pitävät American Pie -tyylisistä komedioista. Enkä oikeastaan edes ymmärrä miksi menin tämän katsomaan? Varmaankin koetellakseni rajojani. No ne tulivat vastaan jo ensi minuuteilla.
Veljekset Dave (Zac Efron) ja Mike (Adam Devine) ovat ikuisia bilehirmuja, ikisinkkuja ja oman elämänsä luusereita. Nyt he saavatkin vanhemmiltaan ja pikkusiskoltaan käskyn, että siskon häihin Havajille ei ole tulemista häitä pilaamaan, ellei heillä ole mukanaan kunnollisia ja kilttejä deittejä. Lapsuudesta asti kavereita olleet Alice (Anna Kendrick) ja Tatiana (Aubrey Plaza) näkevät tilaisuutensa lomailuun tulleen ja he luikertelevat poikien elämään, ja saavat kuin saavatkin kutsun tulla poikien deiteiksi häihin.
Pojat vaan eivät tiedä, että tämä tyttökaksikko on vielä pahempi kuin he. Huumeita ja viinaa vetävät mimmit ovat oikein kunnon painajaismaisia pelimiesnaisia. Ja häitä edeltävinä päivinä mikään ei suju suunnitelmien mukaan. Kaaos seuraa kaaosta toisensa jälkeen. Kunnes kuten komedioissa on tapana, epäsuhdat parit löytävät toisensa ja lopussa kaikki on hyvin.
Samankaltaisia leffoja on nähty liian paljon. Niinpä tämäkin leffa päätyy kierrättämään kaikki juonelliset kliseet, mitä vain on nähty. Vitsitkin ovat pääasiassa alapäähuumoria. Muutamassa kohtaa jopa hörähdin. Siskon kasvoille sattuneet pikku onnettomuuden jälkeen sanailu oli hetken jopa hilpeää. Vain hetken, kunnes palattiin rutinoituneeseen kaavaan.
Suurin osa leffan näyttelijöistä on työstänyt tämän tyyppisiä elokuvia liukuhihnalta.
Pääparina Efron ja Devine ovat rasittavaa seurattavaa. Näyttelijänlahjoista ei ole tietoakaan, ja varsinkin Devinen ylinäytteleminen ja naamanvääntely on tuskaisaa katsottavaa.
Onneksi pahat mimmit pieksävät kummatkin kundit. Kendrickin ja Plazan riekkumista on jopa ilo seurata. Tyttöenergia jyrää hyvällä näyttelijätyöllä. Myös hermostuneen morsiamen roolin vetävä Sugar Lyn Beard onnistuu roolissaan.
Leffa on tehty esiteineille, teineille ja sen mielisille. Annetaan tyttöenergiasta hieman pisteitä.