Preacher: Kolmas kirja

Ja taas helvetin portit aukeavat

Arvostellessani kaksi ensimmäistä Preacher Deluxe -kirjaa, en olisi millään malttanut odottaa jatkoa. Muta onneksi tässä sitä on. Sain ison pinon sarjakuvia avosteltavakseni tässä syksyn kynnyksellä, mutta tämän halusin jättää viimeiseksi. Sokerina pohjalle, niinkuin suklaarasiaan jättää sen kaikista parhaan viimeiseksi, tai hyvästä pizzasta jättää sen mehukkaimman palan viimeiseksi nautinnolliseksi suupalaksi. Ja edelleen meno on kovaa. Käyttäisin ilmaisua, helvetin kovaa. Jälleen kerran yli 350 sivua laatusarjakuvaa yllättää.

PAKSU OPUS jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäiset neljä numeroa ovat taustoja ja menneisyyttä syventävästä spinn off sarjasta, The Saint of Killer #1-4.

Nämä sijoittuvat villiin länteen. Siellä yksinäinen asesankari jakaa mielestään oikeutetusti oikeutta kaikelle vastaantulevalle. Lopulta yksinäinen ratsastaja joutuu helvettiin, mutta jopa itse vanhan vihtahousun yllätykseksi, miehen sydän on niin kylmä, että koko helvettikin jäätyy. Näin ollen Saatana ja Kuolema enkeli tarjoavat miehelle diiliä, jonka avulla hän voi jatkaa kostoretkeään maan kamaralla.  Raakaa tarinaa, jossa verilöylyltä eivät välty intiaanit, huorat, eivätkä edes lapsetkaan.

Steve Pughin ja Carlos Ezguerran taiteesta voi olla montaa mieltä. Toki kun Preacherissa on totuttu näkemään pääasiallisesti Steve Dillonin selkeää piirrostyyliä, tämän kaksikon vahvat linjat voivat tulla hieman yllätyksenä. Taide on synkkää ja tummanpuhuvaa, jopa hieman epätasalaatuista.

”Nyt kun vihdoin löydän jonkun toisen, joka elää ikuisesti… No. Hän paljastuu jonkun sortin mulkuksi.”

TOISENA TARINANA nähdään alkuperäisen parivaljakon Garth Ennis/Dillon luoma minitarina Cassidy: Blood and Whiskey. Tarina on täynnä kieroa huumoria totuttuun tapaan, ja kuvituskin on tuttua. Tarinassa Cassidy tapaa toisen kaltaisensa verenimijän. Tämä noviisi on kuitenkin hurskahteleva ja manipuloiva pikku paskiainen, joten Cassidy päättää näyttää miten vampyyrien kuuluisi elää. Tässä tarinassa myös tapaamme verileikkejä leikkivän goottikultin nimeltä Les enfants du sang. Tähän kulttiin törmäämme vielä kirjan loppupuoella.

JA LOPPUOSA kirjasta palaakin sitten ruotuun, eli siinä seurataan Preacher lehden numeroita #27-33.

Eli tarina jatkuu siis suoraan siitä, mihin kakkoskirjassa jäätiin. Custer ja Tulip ovat palanneet euroopasta, kultti on hajoitettu. Soppaa hämmentää myös Cassidyn avautuminen Tulipille, josta tulee teemallisesti iso juttu koko tarinaan.

Mukana kannoilla roikkuu myös pahoin viillelty Herr Starr kera naispuolisen Featherstone apurinsa,  goottikultti ja jopa Persnaama liittyy porukoihin, tosin hän lähtee kehittämään omaa, yllättävää uraansa. Tarinakokonaisuus päättyy woodooleikkeihin, mikä tottakai taasen päättyy veriseen suolistukseen. Ja matka jatkuu.

Ennis kirjoittaa edelleen hyvin. Tarina oikeastaan vain paranee koko ajan. Henkilöt saavat syvyyttä, sairasta huumoria unohtamatta. Eikä tietenkään ultraväkivaltaisuutta.

Nyttemmin kokonaan kääntäjän puikkoihin hypännyt Antti Koivumäki jatkaa laadukkaalla linjalla. Ainoan puolikkaan pisteen pudotan alkupään taiteesta.

Tarina: Garth Ennis
Kuvitus: Steve Dillon, Steve Pugh, Carlos Ezguerra
Käännös: Antti Koivumäki
RW kustannus